Artikkeli analysoi tilastoaineistojen avulla suomalaisen elokuva-alan nykytilaa pitkällä aikaperspektiivillä. Tilastoja on vuodesta 1915 alkaen, joten pisimmissä aikasarjoissa on vuosisadan verran aineistoa. Määrälliseen analyysiin tukeutuva tutkimus nostaa esille kaksi kysymystä: millainen on ja on ollut suomalaisten elokuva-aktiivisuus teatterikannassa ja käyntien määrässä mitattuna, ja millainen suomalaisen elokuvan merkitys on suomalaiselle teatterikannalle ja elokuvissakäynnille.

Suomalaisten elokuvissakäyntien määrässä ei ole juuri tapahtunut muutoksia viimeisen 30 vuoden aikana. Kokonaiskäynnit ovat kasvaneet väestönkasvun tahdissa, joten käynnit ovat suurin piirtein samat kuin 1980-luvulla. 100 vuoden perspektiivillä käyntimäärät eivät ole koskaan aikaisemmin olleet näin matalalla. Ero nykytilanteen ja vilkkaimpien vuosien välillä on moninkertainen: vuonna 2014 suomalaiset kävivät keskimäärin 1,4 kertaa elokuvissa, mutta huippuvuonna 1945 luku oli 9,8. Korkeimmillaan luvut olivat 1930-luvun jälkipuolelta 1950-luvun puoliväliin, josta alkoi nopea pudotus.

Elokuvateattereiden määrän huippu saavutettiin 1950-luvun lopulla, jolloin katsojamäärät olivat jo laskussa. Teattereiden määrät putosivat tämän jälkeen nopeasti, mutta eivät samassa tahdissa katsojien kanssa. Aluksi katosivat pienimmät teatterit, mutta viime vuosikymmeninä kehitys on suosinut pieniä saleja. Nykyisin yksittäistä istumapaikkaa kohden kävijöitä on huomattavasti enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten, mutta paljon vähemmän kuin esimerkiksi elokuva-alan voimakkaan kasvun aikakaudella 1930-luvulla.

Suomalainen elokuva on ollut suosituinta vuosina 1935–1941. Jo ennen tätä, mahdollisesti 1920-luvun puolivälistä alkaen kotimaiset elokuvat olivat suhteellisesti suositumpia kuin maahantuodut elokuvat. Myös 1970-luvulla, jota pidetään suomalaiset tuotannon lama-aikana, kotimainen tuotanto houkutti katsojia erinomaisesti. Vasta 1990-luvun alussa katsojaosuudet putosivat ensi-iltaosuutta pienemmäksi. Ainutlaatuinen tilanne jatkui vuosikymmenen lopulle, josta alkoi suomalaisen elokuvatuotannon uusi kulta-aika.

Viime vuosina tuotantomäärät ovat olleet korkeita. Vuosina 2012 ja 2013 teatteriensi-iltoja oli 36 kumpanakin, mikä on enemmän kuin 1950-luvun huippuvuosina. Osuus ensi-illoista on hieman yli 10 prosenttia, mutta katsojaosuuksissa on noustu jopa 28 prosenttiin, joten suomalainen elokuva kiinnostaa yleisöä ja sen merkitys elokuvateattereiden taloudelle on keskeinen.