Kuluvan vuoden syksyllä on Kiinan kommunistinen puolueen 19. puoluekokouksen määrä kokoontua Pekingissä. Vallitsevan käytännön mukaan kokouksen on määrä olla eräänlainen välikokous, sillä istuva pääsihteeri Xi Jinping valittiin virkaansa vasta viisi vuotta sitten, ja hänen odotetaan jatkavan pääsihteerinä ainakin vielä seuraavat viisi vuotta 20. puoluekokoukseen asti. Syksyn ”välikokouksen” panokset ovat kuitenkin useasta muusta syystä huomattavan korkeat.
Ennen nykyistä uudistuskautta puhemies Mao Zedongin aikana johtajavaihdoksiin liittyi lähes aina poliittista epävakautta, kun suuri ruorimies puhdisti vastustajiaan puoluejohdosta ennen puoluekokouksia, joita niitäkin järjestettiin vain epäsäännöllisesti. Maon kuoleman jälkeen on kommunistisen puolueen korkeimman johdon sisälle kuitenkin kehittynyt herrasmiessääntöjä, jotka ovat ohjanneet uusien pääsihteerin valintaa ja tehneet johtajavaihdoksista suhteellisen vakaita. Puolueen pääsihteerin valintaa koskeviin herrasmiessääntöihin on kuulunut, että tulevat pääsihteeri valitaan viisi vuotta aikaisemmin politbyroon pysyvään komiteaan, joka tekee Kiinan tärkeimmät päätökset. Sääntöihin on myös kuulunut se, että pääsihteerikandidaatiksi valitaan istuvaa pääsihteeriä edeltäneen pääsihteerin suosikki. Myös, ikä-, koulutus-, ja kokemustaustakriteerejä on käytetty rajaamaan kandidaattien lukumäärää, eikä kandidaatti ole saanut jäädä kiinni korruptiosta tai osoittanut halukkuutta demokraattisiin uudistuksiin, sillä ”Kiinan Gorbatšovia” ei puoluejohtoon haluta. Nämä säännöt ovat vakauttaneet pääsihteerin valintaa ja siten koko Kommunistisen puolueen kykyä hallita jättiläisvaltiota.
Tällä hetkellä kuitenkin arvuutellaan valitseeko Xi itselleen seuraajan vai ei, eli aikooko hän siirtyä eläkkeelle vuonna 2022. Yhdessä skenaariossa Xi ei valitse itselleen seuraajaa, jolloin puoluejohdon sisäiset herrasmiessäännöt rikkoutuvat. Välittömästi tämä ei toisi epävakautta, jopa päinvastoin, mutta pidemmällä tähtäimellä selvien sääntöjen puuttuminen pääsihteerin valinnalle ajaisi puoluejohdon hyvin todennäköisesti kriisiin ja Kiina palaisi Maon kauden epävarmuuteen. Keskustelu asiasta on pitkälti spekulatiivista, sillä vain hyvin pieni joukko ihmisiä todella tietää tulevan puoluekokouksen henkilövalintojen tilan, ja päätökset ovat todennäköisesti vielä ainakin osittain auki. Ennusmerkkejä pidetään kuitenkin huolestuttavina, sillä Xi ei ole nostanut ketään nuorempaa johtajaa selvästi seuraajaehdokkaakseen. Päinvastoin, hän on puhdistanut useita potentiaalisia kandidaatteja käynnissä olevan korruptionvastaisen kampanjan avulla, viimeisimmän vain joitain viikkoja sitten.
Poliittisen vakauden lisäksi toinen huolenaihe on talous. Puolueen keskuskomitea päätti jo vuonna 2013 laajoista talouteen liittyvistä uudistuksista, mutta ohjelman toimeenpano on kuitenkin hyytynyt. Samalla Kiinan talouden ja politiikan tarkkailijat ovat alkaneet keskustella yhä äänekkäämmin isojen talousuudistusten tarpeesta ja Kiinan kehityssuunnasta. Sanastoa, jota ei vielä muutama vuosi sitten liitetty Kiinan talouteen, kuten ”taantuma”, ”jämähtäminen” ja jopa ”romahdus”, käytetään jo melkein rutiininomaisesti Kiinan talouden tulevaisuudenkuvissa. Ennen puoluekokousta ja sitä vuoden 2018 puolella seuraavaa valtionhallinnon johtavien virkanimitysten tekemistä on kuitenkin turha odottaa mitään suuria talousuudistuksia, sillä kokousten valmistelu vie puoluejohdon huomion. Kuluvan vuoden Kiina onkin ollut automaattiohjauksella ja ehkä lukuun ottamatta jotain ulkoista kriisiä, kuten vaikka Pohjois-Koreaa, nykyinen hallinto ei kykene tekemään suuria päätöksiä ennen ensi kevättä. Esimerkiksi taloudessa tämä tarkoittaa sitä, että Kiinan hallitus tulee jatkamaan elvyttävää politiikkaansa. Tämä on hyvä uutinen maailmantaloudelle, mutta ongelmallinen Kiinalle pidemmällä aikavälillä, sillä Kiinan talouden pitäminen riittävässä kasvussa on ollut raskaasti velkavetoista.
Toinen puoluekokoukseen liittyvä pelko onkin, että Xi Jinping ei saa tarpeeksi uudistusmielistä johtajistoa valittua johtovirkoihin, jolloin vuosina 2018–2019 ei nähdä suurta uudistusaaltoa. Tällöin Kiinan talous saattaa ajautua hankalaan tilaan, jossa tuotantokustannukset nousevat mutta tuotannon rakenne ei muutu vientivetoisesta kokoonpanoteollisuudesta kotimarkkinoihin tukeutuvaksi ja korkeamman jalostusasteen taloudeksi, johon Kiinan hallitus pyrkii. Kiinan kasvu hiipuu ja se alkaa hävitä yhä enemmän muille kehittyville talouksille. Xi voi kuitenkin myös voittaa tavalla, joka mahdollistaa talousuudistukset, mutta samalla heittää epävakauden varjon Kiinan korkeimpaan johdon vakauden päälle pidemmällä aikavälillä. Tuleva puoluekokous ei siten ole pelkkä välikokous, vaan sen panokset ovat suuret. Kokouksen tuloksia tullaan varmasti analysoimaan ulkomaiden pääkaupungeissa ja kansainvälisissä yrityksissä tarkasti.