A2 Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä

Tutkimus on muuttanut käsitystämme psykooseista




TekijätHietala J, Heinimaa M, Suvisaari J

Julkaisuvuosi2015

JournalDuodecim

Vuosikerta131

Numero22

Aloitussivu2117

Lopetussivu2124

Sivujen määrä8


Tiivistelmä

Psykoosit ovat mielenterveyden häiriöitä, joihin liittyy keskushermoston kehityksen ja kypsymisen ongelmia sekä aivojen konnektiivisuuden häiriintyminen. Psykoosien etiologia on todennäköisesti heterogeeninen. Psykoosialttius ja psykoosin puhkeaminen syntyvät perimän, varhaisen ympäristön biologisten ja sosiaalisten riskitekijöiden sekä lapsuus- ja nuoruusiän kielteisten sosiaalisten kokemusten yhteisvaikutuksesta. Psykoosien neurobiologisista tekijöistä on parhaiten kuvattu skitsofreniaa sairastavien potilaiden dopamiinijärjestelmän herkistyminen, joka johtaa ulkoisten ärsykkeiden väärintulkintaan. Psykooseihin liittyy myös immuunijärjestelmän ja aineenvaihdunnan muutoksia, joiden merkitystä sairauden etiologiassa tutkitaan vilkkaasti. Ennuste ja kliininen hoitovaste eri psykoosityypeissä vaihtelevat. Uusien hoitokeinojen kehittäminen on psykoositutkimuksen suurimpia haasteita.




Last updated on 2024-26-11 at 14:46