A3 Refereed book chapter or chapter in a compilation book
Seminaarihenki ja sen kohtalo: Rauman tapaus
Authors: Lauri Kemppinen
Editors: Jukka Rantala & Matti Rautiainen
Publishing place: Jyväskylä
Publication year: 2013
Journal: Kasvatusalan tutkimuksia
Book title : Salonkikelpoiseksi maisterikoulutukseksi Luokanopettaja- ja opinto-ohjaajakoulutusten akatemisoituminen 1970-luvulta 2010-luvulle
Series title: Kasvatusalan tutkimuksia
First page : 32
Last page: 58
Number of pages: 27
ISBN: 978-952-5401-66-0
ISSN: 1458-1094
Abstract
Artikkelissa tarkastellaan Rauman seminaarin siirtymistä opettajankoulutuslaitokseksi paikallisesta näkökulmasta. Turun yliopiston filiaaliksi siirtyminen merkitsi organisaation ja koulutuksen sisältöjen muuttumista, mutta miten seminaariaikaisista käytännöistä siirryttiin akateemiseen kulttuuriin? Jospa paikalliset arjen käytännöt ja arvot muuttuvat eri tahdissa kuin hallinnolliset rakenteet. Tätä hypoteesia, joka viittaa Nobert Eliaksen esittämiin näkemyksiin tunteiden ja käyttäytymisen historiasta, koetellaan käsillä olevassa artikkelissa aikalaisaineiston ja historiallisen tarkastelun avulla. Muutosta ja jatkuvuutta lähestytään kahdesta näkökulmasta: yhtäältä opiskelijoiden ja seminaarin johtajan kokemana sekä toisaalta historiallisina jäänteinä, merkkeinä.
Opettajankoulutuslaitosten historiikeissa ja muistokirjoissa viitataan usein seminaareissa vallinneeseen erityiseen ilmapiiriin tai arvomaailmaan, niin sanottuun seminaarihenkeen. Seminaarihengen avulla on selitetty opettajankoulutukseen liitettyjä niin myönteisiä kuin kielteisiäkin ominaisuuksia. Tarkasteltaessa ilmiötä lähemmin seminaarihenki osoittautuu maakuntahengen ja kotiseutuhengen kaltaiseksi paikallisuuden ilmaisuksi. Toisaalta ajatus maakuntahengestä kumpuaa topeliaanisesta filosofiasta, ajatuksesta paikallisten luonnonolojen kansoja, kulttuureja ja yksilöitä muovaavasta vaikutuksesta. Sen sijaan ajatus oppilaitoksen hengestä näyttää viittaavan paikallisen kontekstin ylläpitämään, yhteisön varsinaisen toimintatarkoituksen rinnalla olevaan arvojärjestelmään, jota tavallisesti ylläpidetään keskeiseen rooliin nostettujen perinteiden, traditioiden ja rituaalien avulla.
Raumalaisessa opettajankoulutuksessa moni seminaariajasta muistuttava perinne elää vielä tänäkin päivänä. Tämä voidaan nähdä vastakulttuurin ilmaisuna, jossa akateemisten rituaalien rinnalla kuljetetaan kiinteää yhteyttä kouluun ja sen juhliin. Opettajaopiskelijoiden puheessa yliopistosta käytetään yleisesti nimitystä koulu. Mikäli tuohon ilmaisuun liitettäisiin kielteisiä konnotaatioita vertaisryhmässä, jäisi sana pois käytöstä pian opintojen alettua. Niin ei kuitenkaan tapahdu, vaan sanaa kuulee käytettävän yliopistosta puhuttaessa myös valmistuvien opiskelijoiden parissa. Opettajankoulutuslaitos on koulu, josta palataan takaisin kouluun.
Artikkelissa tarkastellaan Rauman seminaarin siirtymistä opettajankoulutuslaitokseksi paikallisesta näkökulmasta. Turun yliopiston filiaaliksi siirtyminen merkitsi organisaation ja koulutuksen sisältöjen muuttumista, mutta miten seminaariaikaisista käytännöistä siirryttiin akateemiseen kulttuuriin? Jospa paikalliset arjen käytännöt ja arvot muuttuvat eri tahdissa kuin hallinnolliset rakenteet. Tätä hypoteesia, joka viittaa Nobert Eliaksen esittämiin näkemyksiin tunteiden ja käyttäytymisen historiasta, koetellaan käsillä olevassa artikkelissa aikalaisaineiston ja historiallisen tarkastelun avulla. Muutosta ja jatkuvuutta lähestytään kahdesta näkökulmasta: yhtäältä opiskelijoiden ja seminaarin johtajan kokemana sekä toisaalta historiallisina jäänteinä, merkkeinä.
Opettajankoulutuslaitosten historiikeissa ja muistokirjoissa viitataan usein seminaareissa vallinneeseen erityiseen ilmapiiriin tai arvomaailmaan, niin sanottuun seminaarihenkeen. Seminaarihengen avulla on selitetty opettajankoulutukseen liitettyjä niin myönteisiä kuin kielteisiäkin ominaisuuksia. Tarkasteltaessa ilmiötä lähemmin seminaarihenki osoittautuu maakuntahengen ja kotiseutuhengen kaltaiseksi paikallisuuden ilmaisuksi. Toisaalta ajatus maakuntahengestä kumpuaa topeliaanisesta filosofiasta, ajatuksesta paikallisten luonnonolojen kansoja, kulttuureja ja yksilöitä muovaavasta vaikutuksesta. Sen sijaan ajatus oppilaitoksen hengestä näyttää viittaavan paikallisen kontekstin ylläpitämään, yhteisön varsinaisen toimintatarkoituksen rinnalla olevaan arvojärjestelmään, jota tavallisesti ylläpidetään keskeiseen rooliin nostettujen perinteiden, traditioiden ja rituaalien avulla.
Raumalaisessa opettajankoulutuksessa moni seminaariajasta muistuttava perinne elää vielä tänäkin päivänä. Tämä voidaan nähdä vastakulttuurin ilmaisuna, jossa akateemisten rituaalien rinnalla kuljetetaan kiinteää yhteyttä kouluun ja sen juhliin. Opettajaopiskelijoiden puheessa yliopistosta käytetään yleisesti nimitystä koulu. Mikäli tuohon ilmaisuun liitettäisiin kielteisiä konnotaatioita vertaisryhmässä, jäisi sana pois käytöstä pian opintojen alettua. Niin ei kuitenkaan tapahdu, vaan sanaa kuulee käytettävän yliopistosta puhuttaessa myös valmistuvien opiskelijoiden parissa. Opettajankoulutuslaitos on koulu, josta palataan takaisin kouluun.
UTU Research Portal