Vanhemman ja lapsen välinen suhde tulisi nähdä monitasoisena ja dynaamisena systeeminä, joka sisältää sekä vanhemman ja lapsen vuorovaikutuskäyttäytymisen että vanhemman ja lapsen subjektiiviset kokemukset ja mielen sisäiset edustukset eli representaatiot (mm. Stern-Brushweiler & Stern, 1989; Vreeswijk, Maas & VanBakel, 2012a; Zeanah, Berlin & Boris, 2011). Erityisesti vanhemman representaatiot liittyen lapsuudenaikaisiin hoivatuksi tulemisen kokemuksiin sekä vanhemman representaatiot suhteessa omaan lapseensa ovat osoittautuneet merkityksellisiksi vanhemman ja lapsen kehittyvän suhteen kannalta (Zeanah ym., 2011). Vanhemman kiintymyssuhderepresentaatioita pidetään keskeisenä osana vanhemmuutta, ja niiden on osoitettu olevan yhteydessä vanhemman ja lapsen suhteen laatuun jopa lapsen nuoruusikään saakka (Steele & Steele, 2005). Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella varhaisia perhesuhteita vanhemman kiintymyssuhderepresen-
taatioiden näkökulmasta. Tarkastelemme katsauksessa vanhemman kiintymyssuhderepresentaatioita suhteessa omiin lapsuuden kiintymyssuhdekokemuksiin ja omaan lapseen. Määrittelemme nämä kiintymyssuhdekäsitteet ja esittelemme keskeisiä tutkimustuloksia vanhemman kiintymyssuhderepresentaatioiden yhteyksistä vanhemman ja lapsen suhteeseen. Pohdimme myös äitiyden ja isyyden sekä kulttuurin merkitystä vanhempien kiintymyssuhderepresentaatioille.