D1 Article in a professional journal
Suomalaista lähetyskartografiaa: Kartat lähetysinnon ja maantieteellisen lukutaidon edistämisen välineinä
Authors: Skurnik Johanna
Publication year: 2023
Journal: Chartarum Amici
Volume: 23
Issue: 1
First page : 6
Last page: 16
Kartoilla on ollut ja on edelleen keskeinen asema kristillisessä lähetystyössä. Maailmankarttojen
avulla on jäsennetty eri uskontokuntiin kuuluvien ihmisten asuinalueita, osoitettu lähetysseurojen
toimipaikkoja ja esitetty kristinuskon odotettua voittokulkua maailmassa. Kartoilla on siten
havainnollistettu lähetystyön maantieteellistä laajuutta ja sen globaalia luonnetta. Suomessa
kristillisen lähetystyön maailmankuvaa ja lähetystyön kohdemaita esittäviä karttoja jalkautti suuren
yleisön keskuuteen 1800-luvun toisella puoliskolla Suomen Lähetysseura (SLS). SLS perustettiin
vuonna 1859 ja jo muutamaa kuukautta myöhemmin seura julkaisi ensimmäisen karttatuotteensa,
maailmankartan. Karttaa julkaistiin suomen- ja ruotsinkielisenä ja siitä otettiin painoksia aina 1890-
luvulle saakka. Julkaisuajankohtanaan SLS:n maailmankarttaa myivät seuran lisäksi kirjakaupat
esimerkiksi Turussa ja Helsingissä.
Verrattuna muihin samaan aikaan myynnissä olleisiin maailmankarttoihin, Maailman kartta lähetys
toimesta (kuva 1) oli edullinen ja sen saatavuus suurten painosmäärien vuoksi erinomainen. Laajan
levikin saanut kartta havainnollistaa SLS:n tapoja hyödyntää kartografista esitystapaa tuen
keräämiseksi lähetystyölle. Tässä artikkelissa analysoin kartan käyttötarkoituksia ja merkityksiä.
Samalla havainnollistan, kuinka maailmankartan avulla edistettiin lähetysintoa ja tuettiin
maantieteellisen lukutaidon kehittymistä Suomessa.