Sopimuksilla on nykyisin tärkeä merkitys perheoikeudessa. Perheoikeus ei silti ole perusluonteeltaan sopimuksellinen oikeudenala, minkä vuoksi sopimusvapautta on eri tavoin rajoitettu. Kirjoituksessa tarkastellaan sopimusvapauden rajoituksia erityyppisissä perheoikeudellisissa sopimuksissa, joita ovat prosessuaaliset sopimukset, puhtaasti perheoikeudelliset sopimukset, perhevarallisuusoikeudelliset sopimukset ja kahden viimeksi mainitun sopimustyypin risteymät eli kombinaatiosopimukset. Erityistä huomiota kiinnitetään sopimusvapauden ajallisiin rajoituksiin, jotka kieltävät sopimisen tietämättömyyden verhon takaa eli ennen kuin asia on konkretisoitunut.

Kirjoittaja katsoo, että ajalliset rajoitukset ovat luonteenomaisia perheoikeudessa ja että niitä on tietyissä tapauksissa noudatettava, vaikka laki vaikenee asiasta. Aviopuolisoiden omaisuuden ositusta koskevien sopimusten ryhmässä ajallisten rajoitusten asema on epäselvä ja selventäviä prejudikaatteja tai mieluiten lainsäätäjän toimenpiteitä kaipaava.

Ajallisilla rajoituksilla on etuja, sillä ne estävät sopijapuolia ottamasta kohtuuttomia riskejä ja parantavat sopimusten tasoa. Mahdollisuus sovitella sopimusta jälkikäteen ei tällaisia rajoituksia kaikilta osin korvaa. Toisaalta perheoikeudessakin on oikeustoimia, suuria valintoja, jotka on voitava tehdä etukäteen tietämättä tarkoin valinnan seurauksista.