Tässä artikkelissa
tarkastellaan kliiniseen oppimisympäristöön liittyvää tutkimusta erityisesti
tulosten sovellettavuuden näkökulmasta. Kyseinen soveltamisalue on terveysalan
koulutukseen sisältyvä hoitotaitojen harjoittelu (Meretoja & Saarikoski
2009) kliinisessä ammattikäytännössä suorassa yhteydessä terveeseen tai
sairaaseen henkilöön tai yhteisöön (2013/55/EU). Tätä opintojen osakokonaisuutta
kutsutaan Valtioneuvoston asetuksen ammattikorkeakouluista (1129/2014) mukaan ammattitaitoa
edistäväksi harjoitteluksi ja ammattipätevyysdirektiivien (2005/36/EY; 2013/55/EU)
mukaan kliiniseksi opetukseksi. Tässä artikkelissa siitä käytetään nimitystä ohjattu
harjoittelu.

Ohjattuun harjoitteluun ja kliiniseen
oppimisympäristöön liittyvät tutkimukset eivät muodosta yhtä selkeää
viitekehystä, jonka avulla voitaisiin kuvata oppimisympäristöä ja harjoittelun
ohjausta yksiselitteisesti. Tutkimusten mukaan kliininen oppimisympäristö
ilmenee monitasoisena sosiaalisena suhdeverkostona, joka muodostuu useista eri
tekijöistä (Saarikoski 1998, 2002, Tomietto ym. 2016).

Artikkelin toisen kirjoittajan väitöskirjatyössä (Saarikoski 2002) on
hahmoteltu kliinisen oppimisympäristön ja harjoittelun ohjauksen yleinen teoreettinen
viitekehys (CLES -mittari, Clinical Learning Environment and Supervision
evaluation scale). CLES ja CLES+T
-mittareiden kehittäminen ja empiirinen testaaminen ovat mahdollistaneet
sellaisen käsitteellisen kuvausjärjestelmän, jonka avulla voidaan toteuttaa
myös käytäntöjen kehittämistä eli tutkitun tiedon implementointia kyseiselle
soveltamisalueelle – tässä tapauksessa kliiniseen oppimisympäristöön ja
ohjattuun harjoitteluun. Artikkelin ensimmäisessä osassa kuvataan CLES -mittarin teoreettinen viitekehys (Saarikoski ym. 2008) ja
toisessa osassa käsitellään Suomessa tapahtuvaa (kyseiseen viitekehykseen
perustuvaa) jatkuvaa ohjatun harjoittelun laadun arviointia ja parantamista
(Meretoja & Saarikoski 2009, 2012).