Tapamme ymmärtää ihmistä ja yhteiskuntaa ovat pitkään perustuneet ihmisen ja eläimen väliseen dualismiin, huolimatta siitä, että luonnontieteellisen ymmärryksen kasvun myötä näkemys ihmisen kuulumisesta eläinkuntaan on hyväksytty. Yhteiskuntatieteillä ja erityisesti sosiologialla on ollut keskeinen rooli sen kertomuksen tuottamisessa, jossa ihmisen ja muiden eläinten välille yhä rakennetaan laadullinen ero. Voiko-tutkimushanke asetti tieteentekijöistä ja taiteilijoista koostuvan ryhmän tarkastelemaan eläinten kertomisen tapoja. Tässä artikkelissa analysoidaan, miten Outimaija Hakalan, Matilda Aaltosen ja Pipsa Longan tekemä taide haastaa perinteisiä, erityisesti sosiologian piirissä tuotettuja käsityksiä ihmisen ja muiden eläinten välisestä erosta ja erillisyydestä. Artikkelissa tarkastellaan sitä, miten nämä tanssi-, teatteri- ja kuvataiteen muodot ovat astuneet ihmisen ja eläimen välille rakennetun dualistisen rajan yli ja pyrkineet lähestymään toislajisten eläinten kokemusmaailmoja ja näitä eläimiä merkityksellisinä toimijoina.