Melun, kuten muidenkin aistihavaintojen, käsitteellinen määritteleminen on kulttuurista.  Ylioppilaskokelaiden esseevastaukset ovat esityksiä melun ”tietämisestä” koevastauksina, tietyntyyppisessä kirjoittamisen tyylilajissa. Abiturientit esiintyvät esseissään melun tietäjinä paitsi empiiristen havaintojensa raportoijina ja melukäsitysten välittäjinä myös melun kirjoittajina ja kuvailijoina. Tässä artikkelissa teksteistä analysoidaan lähilukemalla tapoja, joilla aistikulttuuria kielellistetään ja arvotetaan sekä sitä, millaisiin tiedontuottamisen tapoihin nämä tavat nivoutuvat. Kontekstoivan tekstianalyysin lisäksi esseitä lähiluetaan eläytyvän kuuntelemisen menetelmällä, jossa lukija asettaa itsensä kuvattujen äänellisten tilanteiden kuuntelijaksi ja – esimerkistä riippuen – aiheuttajaksi. Tällainen äänimaisemallisten tilanteiden kuvitteellinen kuuntelu tukee aistihavaintojen relationaalisuutta ja kokemuksellisuutta tukevaa tulkintaa.