Marita Ritmala
PhD, RN
maritm@utu.fi ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-1043-7383 |
Uni; tehohoitotyö; Magneettisairaala
Potilaiden tehohoidon aikainen unen laadun arviointi ja unen tukeminen; tehohoitajan osaaminen ja kompetenssi
Työskentelen Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) hoitotyön johdossa Magneettisairaalaohjelman johtajana. Työssäni edistän muun muassa HUSissa toteutettavan erinomaisen hoitotyön tulosten näkyvyyttä, hoitajan autonomiaa ja työtyytyväisyyttä sekä hoitotyön hyvää johtamista.
Väitöskirjassani v. 2015 tutkin potilaiden unen laatua ja sen arviointia tehohoidon aikana. Omat tulokseni tukivat aikaisempaa tutkimusta potilaiden heikosta unen laadusta. Niinpä Post doc -tutkimuksessani olen kehittänyt Potilaan yksilöllisen unen tukemisen mallin, jota testataan HUSin tehohoidossa.
Olen työskennellyt tehohoitajana 36 vuotta, joista viimeiset 15 vuotta tehohoitotyön kliinisenä asiantuntijana ennen siirtymistäni Magneettisairaalaan liittyviin tehtäviin.
Olen kehittänyt Potilaan yksilöllisen unen tukemisen mallin, mikä perustuu potilaalle tehtävään unihaastatteluun ja unen tukemisen suunntelmaan sekä hoitajille suunnattuun koulutukseen, jossa tuotetaan osaston yhteiset toimintatavat potilaiden nukkumisen tueksi. Mallia testataan parhaillaan tehohoidossa.
Olen myös mukana kehittämässä tehohoitotyön tietotestiä yhdessä TtT Riitta-Liisa Lakanmaan ja TtT-opiskelija Mika Alastalon kanssa.
Olen kouluttanut paljon tehohoitotyön toteuttamiseen liittyviä asioita HUSissa ja Metropolian AMK:ssa. Toimin 2006-2016 HUSissa työryhmän vetäjänä kehittämässä Tehohoitotyön syventävää perehdytystä, mihin kuului luentojen ja työpajojen pitämistä ja kuuden eri teemaisen koulutuksen koordinointia ja edelleen kehittämistä. Koulutus sai Suomen Tehohoitoyhdistyksen (STHY) tunnustuspalkinnon v. 2007. Kehitimme myös johdollani vuoden mittaisen Taitava tehohoitaja -koulutuksen, jolle STHY myönsi Tutkimus- ja kehitystunnustuspalkinnon v. 2010.
- Kipu nippuun (2015)
- Kipuviesti
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Sleep and nursing care activities in an intensive care unit (2015)
- Nursing and Health Sciences
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Aikuispotilaiden tehohoitopalvelut suomessa vuonna 2012 (2014)
- Tehohoito
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Basic competence in intensive and critical care nursing: development and psychometric testing of a competence scale (2014)
- Journal of Clinical Nursing
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Evaluating adult patients' sleep: an integrative literature review in critical care (2014)
- Scandinavian Journal of Caring Sciences
(A2 Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä) - Graduating nursing students' basic competence in intensive and critical care nursing (2014)
- Journal of Clinical Nursing
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Lasten tehohoito Suomessa vuonna 2012 (2014)
- Tehohoito
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Suomalaisen valvontahoidon piirteitä vuonna 2012 (2014)
- Tehohoito
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Saksittua 1 (2012)
- Tehohoito
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Saksittua tehohoitotyöstä 2 (2012)
- Tehohoito
(D1 Artikkeli ammattilehdessä)