Kari Liuhto
Director
kari.liuhto@utu.fi +358 29 450 3403 +358 40 088 6626 Rehtorinpellonkatu 3 Turku |
Yritysinvestoinnit Venäjälle / Venäjältä
Itämeren alueen taloudet
Valko-Venäjän kehitys
Kari Liuhto aloitti akateemisen uransa Turun kauppakorkeakoulussa vuonna
1991. Vuonna 1997 hän siirtyi Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon,
johon hänet nimitettiin professoriksi. Kuusi vuotta myöhemmin Liuhto
kutsuttiin Turun kauppakorkeakoulun Venäjän kaupan professoriksi ja
Pan-Eurooppa Instituutin johtajaksi. Vuodesta 2011 lähtien hän on
toiminut myös Centrum Balticum-säätiön johtajana. Uransa aikana Liuhto
on toiminut useiden Itä-Eurooppaan ja Itämeren alueeseen liittyvien
hankkeiden vastuullisena johtajana. Näitä hankkeita ovat rahoittaneet
mm. pääministerin kanslia, Eduskunta, useat maamme ministeriöt, Euroopan
komissio, Euroopan parlamentti, Maailmanpankki ja YK.
- Doing Business in Wider Europe
- Business in the Baltic Sea Region
- Kauppapolitiikka kansainvälisessä liiketoiminnassa
Luento-opetuksen ohella Liuhto on ohjannut myös pro gradu – ja väitöskirjatöitä.
- Putinin ulkomaiset apurit – Suomikaan tuskin on säästynyt Venäjän vakoilulta (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Suomi kaipaa modernisoitua YYA:ta – Yhtenäisyyttä, Yhdysvaltoja ja Aseita (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - The Future of European Security: Belarus in NATO (2023) Sannikov Andrei, Onyszkiewicz Janusz, Kubilius Andrius, Līce-Tane Luīze, Loit Silver, Liuhto Kari, Felshtinsky Yuri, Gyarmati István, Klimkin Pavlo
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Turkin valinta – Nato-jäsenyyttä tavoittelevassa Ruotsissa Turkin vaaleja seurataan Suomeakin tarkemmin (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Vanhan ja nousevan suurvallan kireä suhde (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Venäjä ajautuu umpikujaan (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Venäjä käy tuhoamissotaa Ukrainassa – sota alkoi jo keväällä 2014 (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Venäjän vastuutonta ydinaseuhkailua (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Venäjä on kuilun partaalla (2023)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - A paranoid war with absurd justifications (2022)
- Baltic Rim Economies
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Foreword (Global Trade and Trade Governance During De-Globalization: Transforming Trade Policy for Not-So-United World) (2022) Global Trade and Trade Governance During De-Globalization: Transforming Trade Policy for Not-So-United World Liuhto Kari
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Ilman uudistuksia Venäjä ajautuu vääjäämättä syviin sisäisiin ongelmiin. Epäselvää vain on, miten nopeasti ongelmat kasautuvat ja miten maan senhetkinen johto aikoo näitä ongelmia ratkoa (2022)
- MustRead
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - The European Green Deal and five myths related to natural gas (2022)
- Baltic Rim Economies
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - The Iron Sarcophagus lands over the Kaliningrad region (2022)
- Baltic Rim Economies
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Epilogue (2021) The Future of Energy Consumption, Security and Natural Gas: LNG in the Baltic Sea region Liuhto Kari
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - EU:n Venäjä-suhteissa edessä vaaran vuodet – Suomen syytä pysytellä unionin yleisessä linjassa (2021)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Itänaapuria kolme vuosikymmentä
(2021)- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Maakaasumyyttejä murtamassa (2021)
- Pulloposti
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Mitä Venäjä tekee seuraavaksi? (2021)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Natural Gas in the EU in the Twenty-First Century: A Special Emphasis on LNG (2021) The Future of Energy Consumption, Security and Natural Gas: LNG in the Baltic Sea region Liuhto Kari
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa)



