Outi Sarpila
outi.sarpila@utu.fi Assistentinkatu 7 Turku ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-3795-0638(external) |
ulkonäön sosiologia; kulutussosiologia; sosiaalinen eriarvoisuus, kyselytutkimus
Työskentelen tällä hetkellä sosiologian ma. professorina.
Valmistuin vuonna 2007 kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta. Ennen yliopistouraani työskentelin parin vuoden ajan yksityisellä sektorilla tutkimustehtävissä. Väittelin vuonna 2013 suomalaisten ulkonäköön kohdistuvasta kulutuksesta Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Johdan "The social mechanisms behind the economic consequences of physical appearance, SOMA" -hanketta, jonka rahoittajana toimii Suomen Akatemia (2019-2023). Vuosina 2016-2018 olen johtanut Emil Aaltosen säätiön rahoittamaa Suomi ulkonäköyhteiskuntana -tutkimushanketta. Vuosina 2020-2022 olen lisäksi osallistunut niin sanottujen kulutuksen viitebudjettien laatimiseen Turun yliopistossa.
Toimitan tällä hetkellä teosta "Hanbook of Beauty and Inequality" yhdessä kollegani, professori Giselinde Kuipersin (KU Leuven). Kirjan on määrä ilmestyä vuonna 2024.
https://soma.utu.fi
https://sites.utu.fi/viitebudjetit
Sosiaalitieteiden kanditaso: Opetan sosiaalitieteiden teorioita ja sosiaalista eriarvoisuutta käsittelevillä kursseilla. Lisäksi koordinoin vaihto-opiskeljoille suunnattua Finnish Society -kurssia.
Sosiologian maisteritaso: vastaan Sosiologinen essee -kurssista ja ohjaan pro gradu -tutkielmia.
Tohtorikoulutus: vastaan oppiaineen jatkokoulutuseminaareista ja ohjaan väitöskirjoja
- The Metrosexual Who Never Visited Finland – The Eternal Gender Gap in Appearance-related Consumption (2021) Appearance as Capital Sarpila Outi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Academic work and the (unequal) impacts of COVID-19 (Editorial note) (2020)
- Research On Finnish Society
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Compliment Rules or Compliments Rule? A Population-Level Study of Appearance Commenting Norms on Social Media (2020)
- International Conference on Human-Computer Interaction
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - Double standards in the accumulation and utilisation of ‘aesthetic capital’ (2020)
- Poetics
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - From double to triple standards of ageing. Perceptions of physical appearance at the intersections of age, gender and class. (2020)
- Journal of Aging Studies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Randomized picture rating tool for surveys: version 1.0 (2020) Outi Sarpila, Anna Grahn, Aki Koivula, Eero Stürmer, Teemu Tuovinen
(I2 Tieto- ja viestintätekninen sovellus) - Aluksi (2019) Ulkonäköyhteiskunta - ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa Outi Sarpila
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Examining Social Desirability Bias in Online and Offline Surveys (2019)
- International Conference on Human-Computer Interaction
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - Lopuksi: pää ulkona peilikaapista (2019) Ulkonäköyhteiskunta – Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa Outi Sarpila
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Miten asenteemme ruokkivat ulkonäköyhteiskuntaa? (2019) Ulkonäköyhteiskunta - ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa Outi Sarpila
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Normit ihon alla: kokemuksia ulkonäköpaineista (2019) Ulkonäköyhteiskunta - ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa Tero Pajunen, Iida Kukkonen, Outi Sarpila
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Trust in science and the role of open access publishing (2019)
- Research On Finnish Society
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Ulkonäkökulutuksella kohti parempaa minää ja elämää? (2019) Ulkonäköyhteiskunta – Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa Outi Sarpila, Erica Åberg
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Ulkonäköyhteiskunta – Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa (2019) Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila, Erica Åberg
(E2 Yleistajuinen monografia ) - Ulkonäön markkinat: rakkauden markkinoilla (2019) Ulkonäköyhteiskunta – Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa Outi Sarpila, Erica Åberg
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Exploitation of aesthetic capital - disapproved by whom? (2018)
- International Journal of Sociology and Social Policy
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Instagram on internetin jakojäännös (2018)
- Turun sosiaalitieteilijä
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Älä soita tänään – tieteestä puhumisen sietämätön vaikeus (2017)
- Turun yliopiston blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Does domestic outsourcing reduce time spent on housework? Evidence from the Finnish time use survey (2017) Merita Jokela, Outi Sarpila
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Do mail and web surveys yield similar results when examining attitudes towards immigrants? (2017)
- Research papers in economic sociology
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys )