Kirsi Vainio-Korhonen
Professor
kirsi.vainio-korhonen@utu.fi +358 29 450 3443 +358 50 329 0676 Arcanuminkuja 1 Turku |
Suomen historia, varhaismoderni historia, sukupuolihistoria, kätilötyön historia, seksityön historia
Kirsi Vainio-Korhonen on toiminut Turun yliopiston Suomen historian professorina vuodesta 2003.
Työskentelen toimessa, jonka opetusalaksi on määritelty Suomen Ruotsin aikainen
historia vuoteen 1809. Tutkimustyössäni olen perehtynyt sukupuolihistoriaan,
kaupunkien elinkeinohistoriaan ja erityisesti suomalaisen naisyrittäjyyden,
naisten palkkatyön ja kaupunkikäsityöläisten historiaan sekä ajallisesti
pääasiassa Suomen 1700-luvun historiaan. Uusimmat tutkimjkseni käsittelevät suomalaisia kätilöitä 1700-luvulla ja seksityötä 1800-luvun alkupuolella sekä suomalaislasten köyhyyskokemuksia 1800-luvun Turussa.
Vuonna 2012 julkaistu teokseni "Ujostelemattomat; Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa" kertoo
suomalaisnaisten vanhimmasta koulutusalasta ja ammattitutkinnosta ja antaa uutta
tietoa naisen asemasta 1700-luvulla. Kätilöiden koulutus, ammatinharjoitus ja
ammatti-identiteetti ei juuri poikennut miespuolisten aikalaisten vastaavasta.
Sekä naimattomat että naineet naiset saattoivat muodollisesti ja omalla
oikeudella kouluttautua kätilön työhön ja käyttää valan vannoneina
viranhaltijoina tähän ammattiin lain mukaan auktorisoitua valtaa. Yhteiskunnassa
näyttää siis tuolloin olleen sellaista juridista ja julkista tilaa, jossa
naimatonta naista ei mielletty holhotiksi eikä aviovaimoa edusmiehisyyden
alaiseksi.
Vuonna 2018 julkaistu "Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa " tutkii turkulaisia seksityöläisiä 1800-luvun alkupuolella.
Samalla seksityöo laajenee 1800-luvun alun syrjäytyneiden historiaksi, jossa
prostituoitujen elämänkohtaloiden taustalta löytyy köyhyyttä, perheväkivaltaa,
kodittomuutta, lukutaidottomuutta, alkoholismia ja avioeroja. Yritän kohdata seksityöntekijät haavoittuvissa olosuhteissa elävinä ihmisinä ja mahdollisuuksien
mukaan pohtia heidän elämäänsä yleisinhimillisesti heidän omista lähtökohdistaan
käsin. Yhtenä keinona on tuoda esiin myös ne elämänalueet, muu työnteko,
perhesiteet, äitiys, seurustelu, kihlaus ja avioliitto, jotka eivät olleet seksityötä.
Uusin tutkimushankkeeni "Köyhyyden ja osattomuuden kertomattomat kokemukset Turussa 1800-luvulta nykypäivään https://sites.utu.fi/kokko/ on Turun kaupunkitutkimusohjelman rahoittama. Hankkeessa Suomen historian ja sosiaalitieteiden asiantuntijat tutkivat turkulaista vähävaraisuutta kahden taloudellisesti
vaikean ajanjakson jälkeen, vuonna 1827 palossa tuhoutuneen Turun
jälleenrakennuksen ja 1990-luvun ja sitä seuranneen 2000-luvun laman
jälkeisenä julkisen sektorin pysyvän niukkuuden aikana. Tutkimme
köyhyyden kokemusta ja sen ylisukupolvisia siirtymiä erityisesti naisten
ja lasten elämänpiireissä, joissa on edelleen paljon tutkimatonta sekä
historia- että sosiaalitieteissä.
- (2019)
- TY:n Oikeudellinen tieto ja taito Suomessa (Legal Literacy in Finland) 1750-1920 -projektin blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Suomen historia avautuu ulkomaillaGustava Blomberg - uppiniskainen leskivaimo tyrmässä ja kehruuhuoneessa 1840-luvun Turussa (2019)
- Turun Sanomat : Makasiini
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Turkulainen aatelismies teki ensimmäisenä tieteellisiä kaivauksia Forum Romanumilla (2019)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Vaiettua on vaikea tutkia (2019)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Vauvakato ja talouspolitiikka (2019)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Catharina Renaut 1709 — 1787-12-08 Barnmorska (2018) Kirsi Vainio-Korhonen
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - From Household Economy to Family Business (2018) Women in Business Families - From past to present Jarna Heinonen, Kirsi Vainio-Korhonen
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - (2018) Ruukki, raja ja rahvas: Oikeutta 60-vuotiaalle Kimmo Katajalalle Kirsi Vainio-Korhonen
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Historiantutkimus, vastuullisuus ja tietosuoja (2018)
- Tieteessä tapahtuu
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Järjellä ja tunteella aviovuoteeseen (2018)
- Kleio
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. (2018) Kirsi Vainio-Korhonen
(C1 Vertaisarvioitu tieteellinen erillisteos) - Statuory Invisibility: Urban Business Women's Legal and Political Rights (2018) Women in Business Families from Past to Present Jarkko Keskinen, Kirsi Vainio-Korhonen
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Statutory Invisibility : Urban Business Women's Legal and Political Rights (2018) Women in Business Families: From Past to Present Keskinen J., Vainio-Korhonen K.
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Suuret nälkävuodet ja muistin politiikka (2018) Kirsi Vainio-Korhonen
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Turkulaiset irtolaisnaiset ja heidän oikeudelliset avustajansa 1838-1848 (2018) Kirsi Vainio-Korhonen
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Ulrika Fredrika Bremer 1746-04-24 — 1798 -04-01 Businesswoman, entrepreneur (2018) Kirsi Vainio-Korhonen
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Vastuullinen historiantutkimus ja tietosuoja (2018) Kirsi Vainio-Korhonen
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Women in Business Families - From Past to Present (2018) Jarna Heinonen, Kirsi Vainio-Korhonen
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Disko vai valssi? (2017)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850 (2017) Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen, Kirsi Vainio-Korhonen
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle)