Olli vaiko Olavi?

Nimeni on Aarre Olavi
Ensio Kangas. Lapsuudesta saakka olen ollut paremmin tunnettu nimellä Olli.
Isäni oli Iso-Olli ja minä olin Pikku-Olli. Vähitellen epiteetti ’pikku’
hävisi nimestäni. Viimeksi sitä muutama vuosi sitten käytti dementoitunut
tätini (90v) käydessäni häntä hoitokodissa katsomassa. ”Kah, Pikku-Ollihan se
sieltä tulee!” huudahti hän iloisesti. Nyt Turun yliopiston jäykkä ja byrokraattinen
järjestelmä pakottaa minut kulkemaan nimellä Olavi Kangas, joten kuljetaan
sitten sillä...

Yliopistoni

Ensimmäinen yliopistoni
oli synnynkaupunkini Raahen Rautaruukki, jossa lukioaikoinani ja osin myös
opiskeluaikoinani hankin opintotukea. Työ terässulatolla ja
masuunilla tarjosi näköalapaikan yhteiskunnan poliittisiin ja sosiaalisiin
jakoihin. Nuo jaot ovat kulkeneet mukana tutkimusintresseissäni.

Opiskelin Helsingin
yliopistossa yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä ilman sen kummempaa päämäärää.
Samalla työskentelin erilaisissa sosiaalihuollon tehtävissä. Opiskelun päämäärä löytyi toisessa yliopistossani: sain pestin
Matti Alestalon ja Hannu Uusitalon tutkimusavustajaksi Peter Floran mastodonttiseen Growth to Limits –projektiin. Graduni kirjoitin tuossa
projektissa. Monet tutkimusintressini ovat olleet tuon projektin jälkikaikuja. 

Tukholmasta Turkuun

Valmistuttuani
valtiotieteiden kandidaatiksi sain vakituisen virkamiespestin Sosiaali- ja
terveysministeriössä. Mutta mitäpä mies ei olisi valmis vaihtamaan säkilliseen
pimeyttä ja kouralliseen tuhkaa. Varma virkamiesura vaihtui epävarmaan
tulevaisuuteen Walter Korven Social Citizenship Indicators projektissa.
Institutet för socialforskning (SOFI) ja Tukholma muodostuikin pitkäksi aikaa kodikseni
ja kolmanneksi yliopistokseni. Tuolloin syntyneet ystävyys- ja kollegiaaliset
yhteistyösuhteet ovat säilyneet tähän päivään saakka. Osin myös tutkimusteemat.

Väitökseni tein kuitenkin
Helsingin yliopiston sosiologiaan, mutta jatkoin työskentelyä Tukholmassa
kunnes vaimoni sanoi muuttavansa lasten kanssa Suomeen. Minä sain kuulemma
muuton suhteen tehdä, mitä halusin. Muutimme Turkuun. 1994 sain Turusta sosiaalipolitiikan
professuurin, jossa viihdyin 10 vuotta. Olin tosin tuosta ajasta virkavapaalla
vierailevana professorina Tukholmassa (SOFI), Sydneyssä (Social Policy Research
Center) ja Bremenissä (Zentrum für Sozialpolitik). Lyhyempiä jaksoja Turun
kaudellani vietin Budapestissä (Eötvös Loránd University) ja Pejingissä (Renmin
University). Useaan otteeseen myös SOFIssa.

Sektoritutkimuksen kautta koukaten
takaisin akatemiaan

Vuonna 2004 tie taas kutsui.
Nyt tutkimusprofessoriksi Kööpenhaminaan The Danish National Institute of
Social Research –tutkimuslaitokseen. Vuonna 2007 Kela houkutteli minut tutkimusosastonsa osastopäälliköksi. 2016 tittelini vaihtui yhteiskuntasuhteiden johtajaksi.
Ulkomaiset houkutukset eivät kuitenkaan ottaneet laantuakseen edes Kelassa.
Vietin Kelasta virkavapaalla Hans Christian Andersen -professorina puoli vuotta
Syd-Dansk Universitetissa 2010-11, jossa minulla 2009-2016 oli myös osa-aikainen
professoraatti valtio-opin laitoksella. Kelan vuosinani vietin kaksi
puolen vuoden periodia Olof Palme professorina Uppsalan yliopiston
valtio-opissa 2015 ja 2017.

Vuodesta 2016 olen toiminut
Strategisen tutkimuksen ohjelmajohtajana Tasa-arvoinen yhteiskunta
–tutkimusohjelmassa ja vuodesta 2018 Professor of Practice -tittelillä Turun
yliopistossa. Lienen myös yksi niitä ’kaiken maailman dosentteja’, joiksi eräs
Suomen pääministeri minunlaisiani luonnehti. Olen dosentti sosiologiassa
Tukholmassa ja Tampereella, sosiaalipolitiikassa Turussa ja
yhteiskuntapolitiikassa Helsingissä. Lisäksi minulla on Research Associate –tituleeraus University of South
African sosiaalipolitiikassa ja kunniatohtorin hattu Åbo Akademista.     

Tutkimuksellisesti ja
menetelmällisesti olen kaikkiruokainen. Tämä merkitsee sitä, että osaan vähän
kaikkea, mutta en oikein mitään kunnolla.

Olen ollut mentaalisesti mukana
Verein für
Sozialpolitik –yhdistyksen kokouksissa, New Deal miitingeissä ja Gustav
Möllerin kansankotia ylistävissä puhetilaisuuksissa selvittäessäni
sosiaalipolitiikan historiallista kehittymistä Euroopassa. Olen matkannut Willam
Henry Sheppardin mukana Kongojokea ylävirtaan ja kauhistellut Leopoldia ja kolonialismin pitkää varjoa selvittäessäni
Afrikan sosiaalipolitiikan saloja ja aseellisten konfliktien syntysyitä. Olen
raottanut Rawlsin tietämättömyyden verhoa pohtiessani yhteiskunnallista
eriarvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Olen lukenut eduskuntakeskusteluita kirjoittaessani
suomalaisen hyvinvointivaltion poliittista historiaa. Sanojen jumalainen mahti Johanneksen
evankeliumin alun hengessä on tullut tutuksi erilaisissa koeasetelmia
matkivissa ja kehystyksen vaikutuksia luotaavissa tutkimuksissa.

Usein lähestymistapani on
ollut makrohistoriallinen ja makrososiologinen, mutta vieraita eivät ole
myöskään haastattelut, yksilöaineistot, rekisterit, aikasarjat, teksti- tai
kuva-aineistot ja niihin liittyvät metodiikat. Tutkijan sieluni salat selviavät kohdasta 'Publications'. 

Viime vuosina suurimman osan
ajastani olen käyttänyt mutapainiin perustulokokeilun suunnittelun ja
arvioinnin kanssa. Tällä hetkellä meneillään
perustuloharrastuksen (kirjasopimus Edward Elgarin kanssa) ohella ovat EU Horizon 2020 -rahoitteinen
Beyond4.0 hanke (www.beyond4-0.eu; jossa Turusta mukana ovat myös Esa Karonen
ja Mikko Niemelä); "Stratification and sustainability: an alternative way of looking at welfare state regimes" (Joakim Palmen (Uppsalan yliopisto) ja
Markus Kainun (Kela) kanssa); "Colonial Production Regimes and Social Policy Models in Africa" sekä "Social Policy as Peace-Maker? Armed Conflicts in Africa" (molemmat Joakim Palmen kanssa) sekä Perusturva ja politiikka -kirjahanke (Mikko Niemelän ja Sampo Varjosen kanssa). Teon alla on myös Oxford Handbook of Social Policyyn historiallis-komparatiivinen katsaus sairaus- ja työtapaturmavakuutuksen kehityksestä OECD-maissa. Niin, ja tietysti Suomen Akatemian Strateginen tutkimusohjelma ottaa oman aikansa.