Mona Mannevuo
PhD
Contemporary history mmmann@utu.fi +358 40 563 9353 ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0003-2275-3233 |
Tunteiden historia, työlääketieteen historia, työpsykologia, työelämän tutkimus
Olen tutkijatohtori Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumissa (TIAS). Vuosina 2021–2023 toteutettava TIAS-tutkimukseni tarkastelee työssä väsymisen tieteellistä historiaa sekä työlääketieteen kansainvälisiä verkostoja sotienjälkeisessä Suomessa.
TIAS-tutkimukseni ohella johdan Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamaa hanketta Viestintää yli rajojen (2021–2022). Hankkeessa tarkastellaan yleistajuisesti mutta syvällisesti tiedeviestintää, strategista tutkimusta sekä vaikuttajaviestintää.
Taustani on monitieteinen. Valmistuin filosofian maisteriksi Turun yliopiston kulttuurihistoriasta (2009) ja tohtoriksi sukupuolentutkimuksesta (2015). Väitöskirjani käsitteli työn rationalisoinnin historiallisia jatkumoita. Väitöskirjan jälkeen olen tutkinut monitieteisissä tutkimushankkeissa muun muassa perustuloa ja tuuppauspolitiikkaa, suomalaisten kansanedustajien työn kuormittavuutta sekä viestintätoimistojen valtaa. Tutkimustöiden ohella olen toiminut Ylen kolumnistina vuodesta 2017 alkaen. Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentiksi minut nimettiin vuonna 2021.
Tarkempaa tietoa osoitteesta: https://mmannevuo.wordpress.com
Tutkimusintressini ulottuvat laajalti työlääketieteen ja työn tehostamisen historiasta tiedeviestintään sekä politiikan tutkimukseen. Väitöskirjani jälkeen olen työskennellyt kahdessa konsortiossa, Social Science for the Twenty-First Century: Employment Activation and the Changing Economy-Society Relation (2016–2017) sekä Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (2018–2020).
Vuonna 2018 sain Kordelinin säätiöltä 8 kuukauden mittaisen apurahan, jonka turvin työstin monografiaa Ihmiskone töissä. Sotienjälkeinen Suomi tehokuutta tavoittelemassa (Gaudeamus, 2020). Artikkeleita olen julkaissut esimerkiksi lehdissä Theory, Culture and Society, The Sociological Review, Parliamentary Affairs, European Journal of Cultural Studies ja European Journal of Cultural and Political Sociology.
Tutkimukseni on saanut joitakin palkintoja ja ehdokkuuksia. Vuonna 2015 minut valittiin Vuoden humanistitohtoriksi, ja väitöskirjani sai Turun suomalaisen yliopistoseuran väitöskirjapalkinnon. Kansanedustajien työn kuormittavuutta käsittelevä artikkelini sai European Sociological Associationin artikkelipalkinnon vuonna 2021. Kirjani Ihmiskone töissä oli ehdolla Vuoden tiedekirjaksi 2020.
Väitöskirjatutkijan työni ohella toimin sivutoimisena tuntiopettajana Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineessa (2009–2014). Turun yliopiston poliittisessa historiassa olen tutkimustyöni ohella pitänyt luentoja sekä kurssin Hermot meni? Työssä väsymisen kummallinen historia (5 op). Yliopisto-opettajan pedagogisia opintoja olen suorittanut vuosina 2013–2014 (25 op).
- Kun työuupumus on normaali olotila – maaninen työkulttuuri kasvattaa tahattomasti työnarkomaaneja (2019)
- Yle-kolumni
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Nähdäkseen uudella tavalla lähelle, on katsottava kauemmaksi, vaikka se ei aina olisi mukavaa (2019)
- Yle-kolumni
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Neuroliberalism in action: the Finnish experiment with basic income (2019)
- Theory, Culture and Society
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Tuleeko meistä kunnon kansalaisia sijoittamalla vähiäkin rahojamme? (2019)
- Yle-kolumni
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Aktivointi ja valvonta kertoo, ettei valtio luota enää ihmiseen (2018)
- Yle Ikkuna
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kontrolliyhteiskunnassa tuupataan ja optimoidaan aivoja (2018)
- Yle Ikkuna
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kuinka liukuhihnatyöntekijöistä tehdään työn sankareita (2018)
- Yle-kolumni
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Loman aloittaminen on vaikeaa ja lomaltapaluu yhtä vaikeaa (2018)
- Yle Ikkuna
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Power, Knowledge and Feminist Scholarship: An Ethnography of Academia (2018)
- NORA Nordic Journal of Feminist and Gender Research
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Projektimainen hierarkkinen työkulttuuri ei ole demokratia (2018)
- Yle Ikkuna
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Rakenteista yksilöihin: Työnjohto-oppien muutoksia ja historiallisia jatkumoita (2018) Työelämän perustietoa Mona Mannevuo
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Sotessa sairaiden päälle pitää ripotella kultahippuja, että joku hoitaisi (2018) Mona Mannevuo
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - The riddle of adaptation: Revisiting the Hawthorne studies (2018)
- Sociological Review
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Uusliberalismista neuroliberalismiin (2018)
- Politiikasta.fi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kansalaistaito – Kriittisyyttä vai alamaisuutta (2017)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kelassakin tunnollisuudella on raja-arvonsa (2017)
- Yle-kolumni
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Kirja-arvio: Derealisoitunut neokansalaisuus: Eva Cherniavsky: Neocitizenship: Political
Culture after Democracy. 2016. ISBN: 978-1-47-989357-7. (2017)- Sukupuolentutkimus - Genusforskning
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Tuttua talouspuhetta. Juhana Vartiainen & Tommi Uschanov: Keskusteluja taloudesta. WSOY 2017. ISBN - 978-951-0-42183-3 (2017)
- Kulttuurintutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kun valtio tuuppii kansalaisia – tapaus perustulo (2017)
- Politiikasta.fi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Laiskan työläisen pomo, lääke löytyy 1940-luvun työnjohto-opeista (2017)
- Yle-kolumni
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä)