Anniina Kaittila
sairai@utu.fi |
interventioiden kehittäminen ja tutkimus, raha perhesuhteissa, lähisuhdeväkivalta, perhekonfliktit, lastensuojelu
Olen valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta 2009 ja valtiotieteiden tohtoriksi 2017 sosiaalityön tieteenalalta. |
Tutkimuksessani keskityn perheiden tukeen liittyvien interventioiden kehittämiseen, interventioiden ja palvelujen vaikuttavuustutkimukseen, taloussosiaalityöhön, lähisuhdeväkivallan kysymyksiin, lastensuojeluun sekä monia palveluja käyttävien asiakkaiden palvelukokemuksiin ja palvelupolkuihin. Haluan tehdä tutkimusta, joka tukee palvelujen kehittämistä siten, että sosiaalityön asiakkaat saisivat mahdollisimman hyvää ja tutkimukseen perustuvaa tukea.
Käynnissä olevat tutkimushankkeet:
2025-2026 Vahvat rahataidot lapsiperheille – VaRa-intervention satunnaistettu kontrolloitu tutkimus (tutkimushankkeen johtaja)
2026-2027 Taloudellinen väkivalta elämänkaarinäkökulmasta (tutkimushankkeen johtaja)
2026-2027 Perheoikeudelliset palvelut ja sosiaalityö: Lapsen asumisesta ja elatuksesta sopiminen eron jälkeen (SOVINTO) (tutkija)
Lukukausina 2026-2027 tutkimusvapaalla.
- Neuropsykiatrisesti oireilevat nuoret palvelujen pyörteissä – sosiaalityön, nuorisopsykiatrian ja erityispedagogiikan yhteistutkimus, NEPSOS (2022) Kyttälä Minna, Salminen Jaanet, Tuominen Miia, Rantamäki Milla, Kaittila Anniina, Karukivi Max, Anis Merja
(O2 Muu julkaisu ) - Nuorten kokemuksia lastensuojelulaitoksesta kotina ja tilana (2022) Alin Minna, Salonen Sanni, Kaittila Anniina, Leinonen Leena
(O2 Muu julkaisu ) - Taloussosiaalityössä tuetaan lapsiperheitä monin eri tavoin (2022)
- Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n (VSLJ) blogi
(O2 Muu julkaisu ) - Types of Economic Abuse in Postseparation Lives of Women Experiencing IPV: A Qualitative Study from Finland (2022)
- Violence Against Women
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Elämänjana lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä (2021) Jaakola Anne-Mari, Kaittila Anniina, Laitinen Minna, Linnossuo Outi, Valta Reeta, Oona Ylönen
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Korona-arjen haasteet kasautuvat yksinhuoltajaperheisiin. (2021) Hakovirta Mia, Salin Milla, Kaittila, Anniina
(O2 Muu julkaisu ) - Korona, koti ja kontrolli: Väkivaltatyöntekijöiden näkemyksiä lähisuhdeväkivallan kohteina olleiden avun hakemisen ja saamisen haasteista korona-aikana (2021)
- Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Lähisuhdeväkivalta koronapandemian aikana (2021)
- Haaste
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Lähisuhdeväkivalta koronapandemian aikana vauvaperheiden vanhemmilla ja Nollalinjan auttavan puhelimen keskusteluissa (2021) Hietamäki Johanna, Kaittila Anniina, Tuominen Jarno, Vuorenmaa Maaret, Husso Marita, Peltonen Joonas, Karhinen-Soppi Anu
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaita tutkimassa. (2021)
- Sosiaalityön tiedeblogi - tutkitusti sosiaalityöstä
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Työ- ja perhe-elämän hämärtyvät rajat: suomalaisten äitien työ- ja perhe-elämän rajapintojen hallinnan strategiat korona-arjessa (2021)
- Työelämän Tutkimus
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Arjen helpottaja vai riidan aihe? Ruutuaika ja digipelaaminen lapsiperheiden korona-arjessa (2020)
- Turun yliopiston blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Family Coping Strategies During Finland’s COVID-19 Lockdown (2020)
- Sustainability
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Mahdollisuus joustoihin arjen järjestämisessä jakoi lapsiperheiden kokemuksia korona-ajasta (2020)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Why do conflicts over money occur between partners? Exploring the explanations of childbearing adults in Finland (2020)
- Journal of Family Studies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Lapsiperheiden eropalveluiden kehittäminen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä (2019)
- Janus: sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Sosiaalityön kriisin ratkaisu edellyttää muutosta rakenteissa. (2019)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Parisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset avunhakijoina (2017) Sukupuolistunut väkivalta - oikeudellinen ja sosiaalinen ongelma Kaittila Anniina
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Rahakonfliktit ja taloudellinen väkivalta parisuhteissa (2017) Kaittila Anniina
(G4 Monografiaväitöskirja) - Sosiaalityön koulutuksen tuottama osaaminen (2017) Lähteinen Sanna, Raitakari Suvi, Hänninen Kaija, Kaittila Anniina, Kekoni Taru, Krook Suvi
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys )



