Tutta Palin
tupalin@utu.fi +358 29 450 3489 +358 50 329 0976 Arcanuminkuja 1 Turku Työhuone: A312 |
Suomen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuvataide, naturalismi, vaihtoehtoiset modernismit, muotokuvatutkimus, valokuvatutkimus, feministinen taidehistoria, tekijyystutkimus
Olen Turun yliopiston taidehistorian professori. Aloitin tehtävässä määräaikaisena maaliskuussa 2017, ja vakinaiseksi professoriksi minut nimitettiin vuoden 2019 alusta.
Toimin myös Median, musiikin ja taiteen tutkimuksen tutkinto-ohjelman johtajana vuosina 2021–2024.
Valmistuttuani filosofian tohtoriksi taidehistorian alalta vuonna 2004 toimin yliopistossamme muun muassa määräaikaisissa naistutkimuksen ja taidehistorian professorin tehtävissä, Suomen Akatemian tutkijatohtorina ja akatemiatutkijana sekä taidehistorian yliopistonlehtorina. Olen myös hoitanut taidehistorian ja sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtoraatteja Helsingin yliopistossa. Minut nimettiin taidehistorian dosentiksi Turun yliopistoon vuonna 2006 ja Åbo Akademille (docent i 1800- och 1900-talens bildkonst) vuonna 2016.
Akatemiatutkijan kaudellani olin vierailevana tutkijana Berliinin Humboldt-yliopistossa (2011–2012), Kingstonin yliopistossa Lontoossa (2013), Hampurin yliopistossa (2014) ja Uumajan yliopistossa (2014).
Tutkimukseni on keskittynyt kuvataiteeseen Suomessa, erityisesti 1880-luvun naturalismista 1900-luvun puolivälin täysmodernismiin pohjoismaisine ja mannereurooppalaisine konteksteineen. Olen kirjoittanut kaksi monografiaa muotokuvasta (väitöskirja Oireileva miljöömuotokuva. Yksityiskohdat sukupuoli- ja säätyhierarkian haastajina, 2004; Modernin muotokuvan merkit, 2007) ja tarkastellut muutenkin modernia figuratiivista taidetta sekä muun muassa henkilövalokuvan historiaa. Kiinnostukseni on suuntautunut suurta yleisöä puhutteleviin taiteen lajityyppeihin ja ilmiöihin. ”Vaihtoehtoisten” tai ”arkistuneiden” modernismien painotus niveltyy tutkimustoiminnassani feministiseen taidehistoriaan ja taiteen yhteiskunnallisen merkityksen tarkasteluun. Tätä intressialuetta edustavat monografia (Ester Helenius. Värihurmion palvoja, 2016) ja artikkelit 1900-luvun alkupuolen taiteilijanaisista.
Vedän taidehistorian maisteriseminaareja (I ja II) ja tutkijaseminaaria sekä ohjaan pro gradu -tutkielmia ja väitöskirjoja. Vastaan taidehistorian maisterivaiheen HOPSista ja olen oppiaineen jatkokoulutusvastaava.
- Akseli Gallen-Kallela, peintre naturaliste (2022) Gallen-Kallela. Mythes et nature Palin Tutta
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - High, Low and In-Between: The Modern Art Press in Finland, 1910–1940 (2022) Modern Art Reviewed : Art Reviews, Magazines and Gallery Bulletins in Europe, 1910–1945 Palin Tutta
(Vertaisarvioitu artikkeli kokoomateoksessa (A3)) - Mary tissant à Kalela, 1897 (2022) Gallen-Kallela. Mythes et nature Palin Tutta
(Artikkeli ammatillisessa kokoomateoksessa (D2)) - Elaboration of the “New Woman” Figure by Women Artists in Interwar Finland (2021) Modern Women Artists in the Nordic Countries, 1900–1960 Palin Tutta
(Vertaisarvioitu artikkeli kokoomateoksessa (A3)) - Modern Disegno: The Embodied Splendour of Lines (2021) Motion: Transformation. 35th Congress of the International Committee of the History of Arts. Florence, 1-6 September 2019. Congress Proceedings Palin Tutta
(Vertaisarvioimaton konferenssijulkaisu (B3)) - "A Certain Bound Energy" – Esotericism in the Depiction of Human Heads in Early 20th-Century Art (2020) Spiritual Treasures: Esotericism in the Finnish Art World 1890–1950 Palin Tutta
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - "En viss bunden energi" – människohuvudet och det esoteriska i tidig 1900-talskonst (2020) Andens rikedomar. Esoterismen och den finländska konstvärlden 1890–1950 Palin Tutta
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Materialities and Immaterialities in Art Historical Practices (2020)
- TAHITI
(Kirjoitus tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (B1)) - Non-avant-gardist Conceptions of Experimentation (2020) Terms: Proceedings of the 34th World Congress of Art History Palin Tutta
(Vertaisarvioimaton konferenssijulkaisu (B3)) - Taalalaishevonen, viinakoira ja maatuska. Maailma ikkunalaudalla modernissa maalauksessa (2020) Ikkunalla. Näkymiä sukupuoleen, tilaan ja aikaan. Kirsi Saarikankaan juhlakirja Palin Tutta
(Vertaisarvioitu artikkeli kokoomateoksessa (A3)) - Tahiti 8 Conference: From Material to Immaterial (2020) Johanna Frigård, Roni Grén, Katve-Kaisa Kontturi, Tutta Palin, Riikka Stewen
(Toimitustyö tieteelliselle lehdelle, kokoomateokselle tai konferenssijulkaisulle (C2)) - Taiteen arkea ja juhlaa. Professoriluento Turun yliopistossa 20.3.2019 (2020)
- TAHITI
(Kirjoitus tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (B1)) - "Tiettyä sidottua energiaa" – Ihmispään esoteerisuus 1900-luvun alkupuolen taiteessa" (2020) Hengen aarteet. Esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890–1950 Palin Tutta
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Kirja-arvio: Epämodernin modernistin elämäkerta.Camilla Granbacka: Sigrid Schauman – med palett och penna. 2018. ISBN: 978-952-7076-36-1. (2019)
- TAHITI
(Kirjoitus tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (B1)) - Nationalism, Transnationalism, and the Discourses on Expressionism in Finland: From the November Group to Ina Behrsen-Colliander (2018) The Routledge Companion to Expressionism in a Transnational Context Huusko Timo, Palin Tutta
(Vertaisarvioitu artikkeli kokoomateoksessa (A3)) - An Italian-Looking Typically Finnish Man: Wäinö Aaltonen's Public Image (2017) Wäinö Aaltonen. Poses – Вяйнё Аалтонен Позы Palin Tutta
(Muu (O2)) - Henkilökuvat ja maisemat keräilyn kohteena – Portraits and Landscapes as Collector's Items (2017) Taiteen koti – A Home for Art. Juhani Kirpilän taidekokoelma – The Juhani Kirpilä Art Collection Palin Tutta
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Henkinen sukulaisuus taiteilija Ester Heleniuksen tuotannossa ja sosiaalisissa suhteissa (2017)
- Historiallinen Aikakauskirja
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1)) - Italialaisen näköinen supisuomalainen mies. Wäinö Aaltosen julkisuuskuva (2017) Wäinö Aaltonen. Poseerauksia – Poseringar Palin Tutta
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Människoskildringens monumentala drama i Eva Törnwall-Collins produktion - Ihmiskuvauksen monumentaalinen draama Eva Törnwall-Collinin tuotannossa (2017) Eva Törnwall-Collin Palin Tutta
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))