Janne Salminen
Oik.tri; Dr.
jajasa@utu.fi Caloniankuja 3 Turku ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0003-0973-5372 |
julkisoikeus, valtiosääntö- ja hallinto-oikeus, EU-oikeus, perustuslaki, poikkeusolot, lainsäädäntö, EMU, talous- ja rahaliitto
Janne Salminen on oikeustieteen tohtori.
Janne Salminen on valtiosääntö- ja eurooppaoikeuden dosentti Åbo Akademissa ja valtiosääntöoikeuden dosentti Helsingin yliopistossa.
Aikaisemmin hän on työskennellyt erilaisissa tutkimus- ja opetustehtävissä etenkin Turun yliopistossa, muun muassa julkisoikeuden apulaisprofessorina ja eurooppaoikeuden professorina, yliopistonlehtorina ja tutkijana. Lisäksi Janne Salminen on toiminut pitkään Turun yliopiston kanslerinsihteerinä. Akateemisten tehtäviensä lisäksi Salminen on ollut Perustuslain tarkistuskomitean sihteerinä. Salminen on eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja myös muiden valiokuntien käyttämä valtiosäännön ja julkisoikeuden asiantuntija sekä useiden valtiollisten työryhmien pysyvä asiantuntijajäsen.
Salminen on auskultoinut Raaseporin käräjäoikeudessa. Tällä hetkellä hän toimii myös Ahvenanmaata koskevissa asioissa esittelijänä korkeimmassa oikeudessa (2015-). Aikaisemmin hän toiminut esittelijän tehtävissä myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa (1999-2001) sekä valtioneuvoston oikeuskanslerinvirastossa (1997-1998) ja Valtion tilintarkastuslautakunnassa (2007-2015).
Janne Salmisen tutkimustoiminta on keskittynyt Suomen valtiosäännön ja Euroopan unionin konstituution välisiin suhteisiin. Laajasti ottaen Salmisen tutkimusten läpitunkevana teemana on ollut julkisoikeuden eurooppalaistuminen. Salmisen julkaisut ovat käsitelleet myös Euroopan unionin talous- ja rahaliittoa (EMU) ja Suomen Pankkia sekä unionin niin sanotun kolmannen pilarin konstitutionalisoitumista. Salminen johtaa tutkimuskonsortiota, joka keskittyy pandemia-ajan yhteiskunnallisten kysymysten tutkimukseen (PAKO, https://sites.utu.fi/pandemianopit/en/ (Sitä ennen hän johti tutkimuskonsortiota JuRe, jure.fi). Lisäksi Salmisella on lainsäädäntöprosessia ja osallistumista koskevassa tutkimushankkeessa työpaketti (SILE, www.hiljaisettoimijat.fi).
Salmisen tutkimuksesta:
https://soundcloud.com/turun-yliopisto/janne-salminen-eurooppalainen-valtiosaanto
- Legal order free of pillars: European Courts' jurisdiction in the post-Treaty of Lisbon setting, Briefing Paper 90 (2011) Janne Salminen
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Perustuslaki ei estä kaikkia EVM-määräenemmistöpäätöksiäOikeussuoja ja Euroopan unionin kolmas pilari (2011)
- Turun SanomatOikeustiede Jurisprudentia
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - (2011)
- Turun SanomatLakimies
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - (2010)
- Turun SanomatLakimies
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Manifestations of the European Union membership in the constitution of Finland – References to the European Union in the constitution of Finland in the European context (2010)
- Europarättslig tidskrift
(A2 Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä) - Om revideringen av grundlagen : beredningen av nödvändiga ändringar i Finlands grundlag (2010)
- Forvaltningsrattslig TidskriftLakimies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Revideringen av grundlagen - beredningen av nödvändiga ändringar i Finlands grundlag (2010)
- Forvaltningsrattslig Tidskrift
(A2 Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä) - Suomen Pankin johtokunnan jäsenen virkasuhteen päättäminen (2010) Hallinto ja hallintolainkäyttö : juhlajulkaisu Heikki Kulla 1950 - 28/8 - 2010 Salminen J
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Suomen perustuslaki ja eurooppalainen yhdentymiskehitys (2010) Perustuslakihaasteet Salminen J
(D2 Artikkeli ammatillisessa kokoomateoksessa) - Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen muotoutuminen ja Lissabonin sopimus (2010)
- Lakimies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Yksityisten oikeudellisen suojelun mahdollisuudet ja rajat Euroopan unionin kolmannen pilarin alalla (2010) Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden Eurooppa Salminen J
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - "Euroopan unioni" Suomen perustuslaissa (2009)
- Lakimies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Kansallisen parlamentin eurooppalaiset tehtävät (2009)
- Oikeustiede Jurisprudentia
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Toimivallan siirto Euroopan unionille (2009) Juhlajulkaisu Mikael Hidén 1939-7/12-2009 Salminen Janne
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - (2008)
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Euroopan unionin kolmannen pilarin alaisen yhteistyön instrumenttien asema, oikeusvaikutukset ja sovellettavuus jäsenvaltioiden oikeudessa (2007)
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Euroopan unionin kolmannen pilarin oikeussuoja koetuksella (2007)
(A2 Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä) - Eurooppavero-oikeus (2007) EU-oikeuden perusteita II : aineellisen EU-oikeuden aloja ja ulottuvuuksia Salminen Janne, Urpilainen Matti
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Perusoikeuskirja – nyt: Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 27.6.2006 (suuri jaosto) asiassa C-540/03, Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto (2007)
- Lakimies
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 16.6.2005 (suuri jaosto) asiassa C-105/03, rikosasia vastaajana Maria Pupino – Myös EU-puitepäätös tuottaa tulkintavaikutuksen: rikosoikeudellisen yhteistyön ja poliisiyhteistyön alalla annetun puitepäätöksen vaikutukset ja niiden perusteet. (2006)
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä )