Pilvi Kalhama
FL / Phil. Lic.
pilvi.t.kalhama@utu.fi ORCID-tunniste: https://orcid.org/15675 |
Taiteentutkimus, museotutkimus, kriittinen museologia, nykytaide, taidehistoria
Olen taidehistorioitsija ja tohtorikoulutettava ja työskentelen tällä hetkellä EMMA - Espoon modernin taiteen museon johtajana. Valmistelen väitöskirjaa radikaalin museologian ja taidehistorian alalta otsikolla "Taide haastaa museon. 2000-luvun taidemuseon muotoutuva identiteetti".
Yli 20 vuoden ajan olen työskennellyt taidekuraattorina, vapaana kirjoittajana ja luennoitsijana sekä toiminut taiteen tuomaristoissa, toimikunnissa ja hallituksissa pohjoismaisella taidekentällä. Aiemmin olen työskennellyt tutkimuselehtorina Taideyliopistossa, jossa olen johtanut kansainvälistä ja poikkitieteellistä maisteriohjelmaa, sekä humanististessa ammattikorkeakoulussa vanhempana lehtorina ja osastonjohtajana. Ennen EMMAssa työskentelyä toimin Helsinki Contemporary -gallerian taiteellisena johtajana ja perustajana.
Taiteentutkimuksen, museologian ja yhteiskuntatutkimuksen välimaastoon paikantuvassa väitöstutkimuksessani tutkin 2000-luvun taidemuseoiden muuntuvaa roolia yhteiskunnallisena toimijana ja ajankohtaisen taiteen vaikutusta museoinstituution muutokseen. Kysyn, miten museot rakentavat identiteettiään tässä ajassa ja mikä on taiteen vaikutus museoiden itsemäärittelyn prosessissa.
Taide on instituutiokriittisten muotojensa kautta aina 1960-luvulta lähtien vaikuttanut vahvasti taidemuseoiden kehittymiseen. Tutkimuksessani selvitän, miten taide ja museo asettuvat tänä päivänä dialogiin, millä tavoin ajankohtainen taide muovaa ja haastaa museoinstituutiota sekä miten museoalalla taiteen pyrkimyksiin suhtaudutaan.
Toimiessani itse kansainvälisissä museoalan asiantuntijaverkostoissa EMMA - Espoon modernin taiteen museon johtajana vuodesta 2012 olen päässyt seuraamaan läheltä ja sisältä päin ajankohtaista taidemuseoalan keskustelua ja kehitystä. Tutkimuksessani hyödynnän ammattini kautta syntynyttä asiantuntijaverkostoa sekä tapausesimerkkiaineiston kohdalla tutkimukseen soveltuvaa kolmea EMMAn tuottamaa näyttelyä.
Tutkin asettamaani kysymystä sekä taidenäyttelyjen tapausesimerkkien että taidemuseoiden ammattilaisten näkemysten kautta. Menetelmällisesti hyödynnän tutkimuksessani tapaustutkimuksen metodologiaa ja puolistrukturoitua haastattelumenetelmää. Ammattilaishaastattelut kohdistan eurooppalaisiin taidemuseotoimijoihin. Taiteen tapausesimerkkiaineisto koostuu kolmen taiteilijaduon näyttelystä EMMA - Espoon modernin taiteen museossa: Nabb&Teeri (2015), Elmgreen&Dragset (2020) ja Hesselholdt&Mejlvang (2021).
Juuri nyt museoala käy läpi vahvaa yhteiskunnallista murrosta - globalisaation, markkinaistumisen, matkailunedistämisen ja ajankohtaisten yhteiskunnallisten haasteiden keskellä. Alalla on käynnissä vilkas, ajankohtainen ja kriittinenkin pohdinta siitä, millä tavalla taidemuseoita tulisi profiloida. Tutkimuksellani toivon voivani vastata myös kysymykseen, ketä ja mitä tarkoitusta museo tänä päivänä palvelee.
- A Sense of Style: Konrad Mägi’s Modern Conception of the Image (2021) Konrad Mägi: The Enigma of Painting Kalhama Pilvi
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Colour Seduction - The Otherness and Freedom of Colour (2021) Konrad Mägi: The Enigma of Painting Kalhama Pilvi
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Konrad Mägi: The Enigma of Painting (2021) Kalhama Pilvi
(Toimitustyö tieteelliselle lehdelle, kokoomateokselle tai konferenssijulkaisulle (C2)) - The Supernatural Power of Painting: Konrad Mägi’s Symbolist Philosophy (2021) Konrad Mägi: The Enigma of Painting Kalhama Pilvi
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - "A Museum in Transition" (2019)
- The Best in Heritage
(Vertaisarvioimaton konferenssijulkaisu (B3)) - "Back to the Island of Fiery Glass" (2019) Tapio Wirkkala Henna Paunu, Kalhama Pilvi
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Escaping Aesthetics (2017) Outside the Box. Joseph Beuys Through Contemporary Visions Pilvi Kalhama
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Finnish Noir. A new take on melancholia (2017) Scandinavian Kunstforum Vol. 02 2017 – Darkness Pilvi Kalhama
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Foreword. On the Edge of a Great Landscape. (2017) Anna Tuori, Paintings. Pilvi Kalhama
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2)) - Introduction (2017) Joseph Beuys: Outside the box: Joseph Beuys through contemporary visions Pilvi Kalhama, Łukasz Zaremba
(Kirjan tai muun kokoomateoksen osa (B2))