Heidi Kurvinen
PhD, Title of Docent,
heidi.kurvinen@utu.fi Arcanuminkuja 1 Turku |
mediahistoria; sukupuolihistoria; journalismin tutkimus; toimittajatutkimus; mediatekstit; feminismin historia; Suomi; Ruotsi; Viro
Olen mediahistoriantutkija, joka on väitellyt Oulun yliopiston historiatieteistä vuonna 2013. Väitöstutkimukseni käsitteli 1960- ja 1970-luvun suomalaisia toimittajia ja sukupuolen merkitystä ammattikunnassa. Lisäksi olen tutkinut suomalaisten ja ruotsalaisten toimittajanaisten tasa-arvokokemuksia ja käsityksiä 1960-luvulta nykypäivään ulottuvalla aikajänteellä. Varhaisemmista suomalaisista toimittajanaisista olen kirjoittanut käyttämällä elämäkerrallista tutkimusotetta.
Tutkimukseni sijoittuu historiatieteiden ohella mediatutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen aloille. Lisäksi olen hyödyntänyt työelämätutkimuksen menetelmiä. Tutkimusaineistoihini kuuluu mediatekstien ohella muistitietoa ja arkistoaineistoja.
Ennen Turun yliopistoon siirtymistäni työskentelin vierailevana tutkijana Tukholman yliopiston historian laitoksella vuosina 2015-2018. Turun yliopistossa olen työskennellyt marraskuusta 2017 kulttuurihistorian oppiaineessa. Tutkimustani ovat rahoittaneet Turun yliopiston tutkijakollegium (TIAS, 2017-2019) ja Suomen Akatemia (2019--2021).
Tutkimustoiminnan lisäksi olen työskennellyt osa-aikaisesti Historiallisen Aikakauskirjan toimitussihteerinä huhtikuusta 2014 lähtien.
Suomen Akatemian rahoittamassa tutkijatohtorihankkeessani tutkin suomalaisissa valtavirtamedioissa käytyä neuvottelua feminismin merkityksistä 1960-luvulta vuoteen 2007. Käytän niin kutsuttua dialogista lähestymistapaa eli selvitän, miten feminismin merkitykset ovat muodostuneet toimittajien ja feministiaktivistien välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuukin sekä mediateksteistä että haastatteluista.
Olen pitänyt sekä yksittäisiä luentoja että järjestänyt kaksi omaa kurssia. Opetuksen aihepiirit ovat liikkuneet media-aineistojen käytöstä sukupuolihistoriaan ja edelleen tieteelliseen ja populaariin viestintään. Pystyn opettamaan sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi.
- Gendering the history of foreign correspondents: The case of Helsingin Sanomat’s Maija-Liisa Heini (2022)
- Mediehistorisk Tidsskrift
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - "I have always said that I am not a feminist, but ...": moderate feminism in the narratives of Finnish women journalists who entered the field between 1960 and 1990 (2022)
- Feminist Media Studies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - International or Transnational? Continuities or Ruptures? Introduction to the Special Issue on Nordic Women and the Transnational Networks during the Cold War (2022)
- NORA Nordic Journal of Feminist and Gender Research
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Jane Fonda ja keski-ikäistymisen ilosanoma (2022) Keski-ikä: Kulttuurihistoria Kurvinen Heidi
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Katkonaisista kertomuksista tuleviin queer-historioihin: Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen näkyvyys muistiorganisaatioissa (2022)
- Niin & näin
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Konfliktit ja vaikeat tunteet muistitietohaastatteluissa (2022) Muistitietotutkimuksen paikka: Teoriat, käytännöt ja muutos Kurvinen Heidi, Yoken Hannah
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - NORA - Nordic Journal of Feminist and Gender Research. A special issue on Nordic Women and the Transnational Networks during the Cold War: Collaboration, Conflicts, Achievements and Memory (2022)
- NORA Nordic Journal of Feminist and Gender Research
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Radikaalisti sukupuolesta: Naisten asemaa tutkiva komitea politiikan uudistajana 1960-luvulla (2022)
- Politiikasta.fi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Sukupuolittunut keski-ikä (2022) Keski-ikä: Kulttuurihistoria Kurvinen Heidi
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Ylirajaiset tutkimusmenetelmät feminismin historian tutkimuksessa (2022) Kulttuurihistorian tutkimus: Lähteistä menetelmiin ja tulkintaan Kurvinen Heidi, Yoken Hannah
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Johdanto - Avaruutta kuvittelemassa. (2021) Kuviteltu avaruus. Matkoja maan ulkopuolelle Kurvinen Heidi, Paju Petri, Saarikoski Petri
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Kuukävely mediaspektaakkelina suomalaisten sanomalehtien kirjoittelussa heinäkuussa 1969 (2021) Kuviteltu avaruus: Matkoja maan ulkopuolelle Kurvinen Heidi
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Kuviteltu avaruus. Matkoja maan ulkopuolelle. (2021) Kurvinen Heidi, Paju Petri, Saarikoski Petri
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Nais- ja sukupuolihistoria kotimaisten yliopistojen opetuksessa 1980-luvulta nykypäivään (2021)
- Historiallinen Aikakauskirja
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Opas muistitietohaastattelun tekemiseen (2021) Heimo Anne, Kurvinen Heidi, Juvonen Tuula
(D5 Oppikirja, ammatillinen käsi- tai opaskirja tai sanakirja ) - Yhteiskunnallinen muutos ja suomalaistoimittajien ärtymys – kuinka feminismistä tuli 1970-luvun lopun lehdistössä vaikea sana (2021) Vihapuheen, viholliskuvien ja disinformaation historiaa – Vallan ja vastarinnan välineitä Kurvinen Heidi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Feminism in the News (2020) The International Encyclopedia of Gender, Media, and Communication Heidi Kurvinen
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Kuva-aineiston tietoinen käyttö osana historia-alan julkaisemista (2020)
- Historiallinen Aikakauskirja
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Nordic Women Journalists (2020) The International Encyclopedia of Gender, Media, and Communication Heidi Kurvinen
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Towards Digital Histories of Women’s Suffrage Movements: A Feminist Historian’s Journey to the World of Digital Humanities (2020) Digital Histories: Emergent Approaches within the New Digital History Heidi Kurvinen
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa)