Petri Paju
 PhD, docent (adj. prof.)


petpaju@utu.fi

Arcanuminkuja 1

Turku


ORCID-tunnistehttps://orcid.org/0000-0002-2486-2364





Asiantuntijuusalueet
teknologian historiantutkimus; kulttuurihistoria; yrityshistoria

Tutkimus

Olen historiantutkija ja vuodesta 2016 teknologian kulttuurihistorian dosentti Turun yliopistossa. Väitöskirjani vuonna 2008 käsitteli Suomen ensimmäisiä tietokonehankkeita 1950-luvulla ja erityisesti tekniikan kehittäjien kansallisia motiiveja ja perusteluja. Olen tutkinut myös tietotekniikan kaupallista ja poliittista historiaa Euroopassa IBM-yrityksen kautta, tekniikan kehitykseen liittyvää henkilö- ja yhdistyshistoriaa sekä historiantutkimuksen digitaalisten menetelmien kehitystä kahdessa hankkeessa. Nämä olivat digitaalista historiantutkimusta kartoittanut hanke Towards a Roadmap for Digital History in Finland ja sitä edistänyt From Roadmap to Roadshow -projekti, jossa jatkan vuonna 2018. Molemmat on rahoittanut Koneen säätiö, ja toteutimme ne Aalto-yliopiston teollistumisen historian oppiaineessa. Olen myös käyttänyt digitaalisia menetelmiä historiantutkimuksessa. Toimin pääkirjoittajana Tampereen Teknillisen Seuran 125-vuotiskirjassa Tekniikkaa hyvässä Seurassa (501 s.), joka julkaistiin vuoden 2018 helmikuussa. Kaiken kaikkiaan olen kirjoittanut monenlaisia julkaisuja kirjoista tutkimus- ja sanomalehtiartikkeleihin reilusti yli 100 kappaletta.

Vuonna 2020 olin vastuullinen tutkija Säteilyturvakeskuksen tilaamassa projektissa Ydinsulku ja Suomi, joka käsitteli Suomea 50-vuotisen ydinsulkusopimuksen toimeenpanijana. Loppuvuodesta 2020 jatkan tutkijatohtorina SLS:n hankkeessa Informationsflöden över Östersjön: Svenskspråkig press som kulturförmedlare 1771-1918 (PI Prof. Hannu Salmi).

Vuonna 2021 aloitin myös uutta hanketta nimeltä Ydinjätteen loppusijoitus ja yhteiskunnallinen muisti.



Opetus

Kulttuurihistorian oppiaineessa vedän maisteriopintoihin kuuluvaa modernin aikakauden historia -teemaryhmää yhdessä Heli Rantalan kanssa. Osallistun välillä myös muuhun kuten luento-opetukseen.



Julkaisut
  
null
  
null
  
1/5
  
null
  
null
  


Last updated on 2023-12-07 at 11:46