Mirkka Danielsbacka
mirkka.danielsbacka@utu.fi +358 29 450 4052 +358 50 304 9408 |
Perhetutkimus; sosiaaliset suhteet; evoluutioteoreettinen sosiaalitiede; isovanhemmuus
Työskentelen sosiologian professorina INVEST-tutkimuskeskus ja lippulaivassa Turun yliopistossa. Väittelin Helsingin yliopistosta Suomen ja Pohjoismaiden historiasta vuonna 2013 ja yhteiskuntapolitiikasta vuonna 2016. Historian alan väitöskirjassani tutkin sotavankien kohtelua Suomessa jatkosodan aikana ja yhteiskuntapolitiikan väitöskirjani käsitteli isovanhempien investointeja. Olen työskennellyt aiemmin Helsingin yliopistossa ja Turun yliopistossa opetus- ja tutkimustehtävissä sekä Väestöntutkimuslaitoksella.
Tutkimusaiheeni keskittyvät poikkitieteelliseen perhetutkimukseen, ylisukupolvisiin suhteisiin, sosiaalisiin verkostoihin ja niiden vaikutukseen ihmisten hyvinvointiin. Lisäksi olen tutkinut muun muassa digitalisaation vaikutuksia parisuhteiden syntyyn ja perhesuhteisiin.
Toimin INVESTin kansainvälisen maisteriohjelman johtajana ja vedän ”Evolutionary perspectives” -kurssia sekä graduseminaaria. Ohjaan myös väitöskirjoja. Olen aiemmin opettanut paljon kvantitatiivisia menetelmiä, kausaalipäättelyä sekä erilaisia kursseja perhetutkimuksesta.
- Do Volunteering and Charity Pay Off? Well-being Benefits of Participating in Voluntary Work and Charity for Older and Younger Adults in FinlandGrandmother Hypothesis of Menopause (2016)
- Research on Ageing and Social Policy
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Grandfather involvement in Finland: Impact of divorce, remarriage and widowhoodGrandparental Investment and Genetic Relatedness (2016) Grandfathers: Global perspectives Danielsbacka M., Tanskanen A.O.
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - (2016) Encyclopedia of Evolutionary Psychological Science Tanskanen A. O., Danielsbacka M.
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - (2016) Encyclopedia of Evolutionary Psychological Science Tanskanen A. O., Danielsbacka M.
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Grandparental investments and family dynamics in contemporary Europe. (2016) Danielsbacka M.
(G5 Artikkeliväitöskirja) - Grandparental Presence, Parental Involvement and Educational Outcomes among Adolescents in 20 CountriesParenthood is associated with conflicts with in-laws in Finland (2016) Tanskanen A.O., Danielsbacka M., Erola, J.
(O2 Muu julkaisu ) - Grandparents and GrandchildrenSotavankikohtalot. Neuvostosotavangit Suomessa 1941–1944. (2016) Encyclopedia of Evolutionary Psychological Science Danielsbacka M., Tanskanen A. O.
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Importance of Grandparental Investment (2016) Encyclopedia of Evolutionary Psychological Science Tanskanen A.O., Danielsbacka M.
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - In-Law ConflictUutta tutkimustietoa sisarussuhteista (2016) Danielsbacka M., Tanskanen A.O.
(O2 Muu julkaisu ) - Maternal grandfathers and child development in England (2016) Grandfathers: Global perspectives Tanskanen Antti O., Danielsbacka Mirkka
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - (2016) Danielsbacka M., Tanskanen A.O., Rotkirch A.
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - (2016) Mirkka Danielsbacka
(E2 Yleistajuinen monografia ) - The association between grandparental investment and grandparents’ happiness in Finland (2016)
- Personal Relationships
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - (2016)
- Väestöntutkimuslaitoksen blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä)



