Arttu Saarinen
aosaar@utu.fi +358 29 450 3560 +358 50 563 0600 Assistentinkatu 7 Turku |
Verkostot, puoluejäsenet, puoluekannattajat, media, sosiaalipolitiikka, hyvinvointi, poliittinen polarisaatio, tieteen yleistajuistaminen, politiikka ja urheilu
Työskentelen taloussosiologian yliopistonlehtorina. Valmistuin vuonna 2006 sosiaalipolitiikan oppiaineesta maisteriksi ja väittelin vuonna 2011 sosiologiasta. Työurallani olen työskennellyt paitsi eri sosiaalitieteiden laitoksen oppiaineissa opetus, projektinjohto- ja tutkimustehtävissä, mutta myös eläkevakuutussektorilla tutkimus- ja kehitystehtävissä sekä journalistina.
Yliopistotöiden lisäksi konsultoin kyselytutkimusosaamiseen, hyvinvointiin, tutkimusrahoitukseen, palveluiden kilpailuttamiseen ja tieteen yleistajuistamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Tutkijan työssä tulee kirjoitettua monenlaisia tekstejä ja minun kohdalla se on tarkoittanut yli 100 julkaisua ja 60 esitelmää tieteellisissä konferenseissa. Olen ollut vierailevana tutkijana Amsterdamin ja Kööpenhaminan yliopistoissa. Ohjaan parhaillaan viittä väitöskirjaa ja kolme ohjattavaani on jo tohtoroitunut onnistuneesti.
Turun yliopiston Kasvatustieteiden ja yhteiskuntatieteiden opiskelijat Index ry. on valinnut minut vuoden luennoitsijaksi. Olen ollut myös ehdolla Turun yliopiston vuoden opettajaksi sekä lisäksi Turun yliopiston sosiaalitieteiden ainejärjestö on valinnut minut vuoden opettajaksi.
Opetustaitoni on arvioitu erinomaiseksi dosentuurin yhteydessä. Minulla on historian ja yhteiskuntaopin opettajan pätevyys.
Kerään jokaiselta kurssilta laadullista ja määrällistä palautetta. Lukuvuoden 2024-2025 aikana keräämäni opiskelijapalautteen keskiarvo on 4.2/5 (N=96).
Toimin tällä hetkellä taloussosiologian opetusvastaavana. Olen tiedekunnan opetustaitotoimikunnassa ja sosiaalitieteiden laitoksen johtoryhmän sekä laitoksen opetuksesta vastaavan ryhmän jäsen.
Olen ollut mukana useissa eri opetusta kehittävissä toimikunnissa ja vastannut opetussuunnitelmatyöstä. Syksystä 2023 kesään 2024 toimin valtakunnallisen valintakoevalinnan asiantuntijatyöryhmän jäsenenä.
Yksi ylevistä titteleistäni on alumnivastaava sekä HOPS-vastaava. Minuun kannattaa siis epäröimättä ottaa yhteyttä kun jokin asia taloussosiologian opinnoissa mietityttää tai haluat vain pientä mentorointiapua. Lisäksi ylläpidän taloussosiologian alumniverkostoa, jos haluat mukaan oppiaineen omaan alumnitoimintaan niin ole yhteydessä. Parhaiten saat kiinni näppäilemällä puhelimeen 050 5630600, mutta vastaan myös sähköposteihin.
Vastuuopettaja seuraavilla kursseilla:
- Sosiaalitieteiden kandiseminaari, luennot ja seminaari
- Markkinat, verkostot ja kulutus, luentokurssi ja kirjatentti
- Sosiaalitieteiden laitoksen yhteinen graduseminaari
- Taloussosiologia: verkostot, seminaari
- Taloussosiologia: kulutus, elämäntapa ja sekoilu, luentokurssi
- Taloussosiologian toivesikermä, seminaari
- Turkulaisten onnellisuutta selittävät tekijät. (2014)
- Tutkimuskatsauksia : (Turun kaupunki)Yhteiskuntapolitiikka
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Vakuuttava kirja vakuutustoiminnasta. – Arvio Jyri Liukon kirjasta Solidaarisuuskone (2014)
- Sosiologia
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Eduskuntapuolueiden terveyspoliittiset linjaukset 2000-luvulla (2013) Terveyspolitiikan perusta ja käytännöt Arttu Saarinen
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Katutason byrokraattien käsitykset työttömistä ja työttömyysturvasta (2013)
- Työelämän Tutkimus
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - (2013)
- Janus: sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Onnellisuus eri tyyppisillä asuinalueilla (2013)
- Yhteiskuntapolitiikka
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - (2013)
- Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti
- Sotilaslääketieteellinen aikakauslehti
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Liikaa vaadittu? Sosiaalityöntekijöiden kokemukset työnsä kuormittavuudesta ja ristiriitaisuudesta Pohjoismaissa. (2012)
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Suomalaiset lastensuojelun sosiaalityöntekijät erittäin kuormittuneita pohjoismaisessa vertailussa. (2012) Saarinen Arttu, Blomberg Helena, Kroll Christian
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - (2012)
- Policy and Politics
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Turkulaisten onnellisuutta pystytään parantamaan päätöksenteon avoimuutta lisäämällä2012
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Markkinat ja lääkäriprofessio. Suomen Lääkäriliiton ideat suhteessa markkinoistumiseen julkisessa terveydenhuoltojärjestelmässä vuosina 1970-2005 (2010)
- Yhteiskuntapolitiikka
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä )



