Arttu Saarinen
aosaar@utu.fi +358 29 450 3560 +358 50 563 0600 Assistentinkatu 7 Turku |
Verkostot, puoluejäsenet, puoluekannattajat, media, sosiaalipolitiikka, hyvinvointi, poliittinen polarisaatio, tieteen yleistajuistaminen, politiikka ja urheilu
Työskentelen taloussosiologian yliopistonlehtorina. Valmistuin vuonna 2006 sosiaalipolitiikan oppiaineesta maisteriksi ja väittelin vuonna 2011 sosiologiasta. Työurallani olen työskennellyt paitsi eri sosiaalitieteiden laitoksen oppiaineissa opetus, projektinjohto- ja tutkimustehtävissä, mutta myös eläkevakuutussektorilla tutkimus- ja kehitystehtävissä sekä journalistina.
Yliopistotöiden lisäksi konsultoin kyselytutkimusosaamiseen, hyvinvointiin, tutkimusrahoitukseen, palveluiden kilpailuttamiseen ja tieteen yleistajuistamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Tutkijan työssä tulee kirjoitettua monenlaisia tekstejä ja minun kohdalla se on tarkoittanut yli 100 julkaisua ja 60 esitelmää tieteellisissä konferenseissa. Olen ollut vierailevana tutkijana Amsterdamin ja Kööpenhaminan yliopistoissa. Ohjaan parhaillaan viittä väitöskirjaa ja kolme ohjattavaani on jo tohtoroitunut onnistuneesti.
Turun yliopiston Kasvatustieteiden ja yhteiskuntatieteiden opiskelijat Index ry. on valinnut minut vuoden luennoitsijaksi. Olen ollut myös ehdolla Turun yliopiston vuoden opettajaksi sekä lisäksi Turun yliopiston sosiaalitieteiden ainejärjestö on valinnut minut vuoden opettajaksi.
Opetustaitoni on arvioitu erinomaiseksi dosentuurin yhteydessä. Minulla on historian ja yhteiskuntaopin opettajan pätevyys.
Kerään jokaiselta kurssilta laadullista ja määrällistä palautetta. Lukuvuoden 2024-2025 aikana keräämäni opiskelijapalautteen keskiarvo on 4.2/5 (N=96).
Toimin tällä hetkellä taloussosiologian opetusvastaavana. Olen tiedekunnan opetustaitotoimikunnassa ja sosiaalitieteiden laitoksen johtoryhmän sekä laitoksen opetuksesta vastaavan ryhmän jäsen.
Olen ollut mukana useissa eri opetusta kehittävissä toimikunnissa ja vastannut opetussuunnitelmatyöstä. Syksystä 2023 kesään 2024 toimin valtakunnallisen valintakoevalinnan asiantuntijatyöryhmän jäsenenä.
Yksi ylevistä titteleistäni on alumnivastaava sekä HOPS-vastaava. Minuun kannattaa siis epäröimättä ottaa yhteyttä kun jokin asia taloussosiologian opinnoissa mietityttää tai haluat vain pientä mentorointiapua. Lisäksi ylläpidän taloussosiologian alumniverkostoa, jos haluat mukaan oppiaineen omaan alumnitoimintaan niin ole yhteydessä. Parhaiten saat kiinni näppäilemällä puhelimeen 050 5630600, mutta vastaan myös sähköposteihin.
Vastuuopettaja seuraavilla kursseilla:
- Sosiaalitieteiden kandiseminaari, luennot ja seminaari
- Markkinat, verkostot ja kulutus, luentokurssi ja kirjatentti
- Sosiaalitieteiden laitoksen yhteinen graduseminaari
- Taloussosiologia: verkostot, seminaari
- Taloussosiologia: kulutus, elämäntapa ja sekoilu, luentokurssi
- Taloussosiologian toivesikermä, seminaari
- Perussuomalaisten aate vetää moneen suuntaan (2017)
- Helsingin Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - (2017)
- Media ja Viestintä
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Political party preference and social trust in four Nordic countriesPuolueiden rakenteet ja jäsenistön verkostot2017
- Comparative European Politics
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - (2017) Ilkka Koiranen, Aki Koivula, Arttu Saarinen, Pekka Räsänen
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Puoluejäsenet suurennuslasin alla – tarkastelussa jäsenten sosiaalinen rakenne. (2017)
- Tieteessä tapahtuu
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Puoluejohtajaehdokkaat vertailussa: sekä demareita että demareita (2017)
- Poliittiset kuplat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - SDP – Suomen suurin eläkeläispuolue (2017)
- Poliittiset kuplat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Sipilä tarjoaa töitä taloustieteen HUIPPUdosenteille (2017)
- Poliittiset kuplat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Sosiaalisen median aktiivikeskustelijat tulevat valtavirtapolitiikan ulkopuolelta (2017)
- Totuudenjälkeinen aika : Helsingin Sanomain Säätiön blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Sosiaalisessa mediassa kuuluu hyväosaisen ääni (2017)
- Totuudenjälkeinen aika : Helsingin Sanomain Säätiön blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Terveydenhuollon nykytila ja haasteet (2017) Kilpailuvaltion kyydissä Arttu SaarinenA3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa
- Tutkijan on tunnettava otostutkimuksen perusteiden lisäksi myös tutkimusilmiö (2017)
- Tieteessä tapahtuu
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Vihreiden yleispuolueistuminen jatkuu2017
- Turun SanomatPoliittiset kuplat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Vihreistä on tullut uusi poliittinen keskusta (2017)
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - What kind of party cleavages can be found on the basis of societal risk perceptions? A study of Finnish political party members. (2017)
- Research papers in economic sociology
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Keskiluokan ääniä kalastamassa2016
- KanavaSuomen kuvalehti
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - (2016)
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Poliittinen suuntautuminen ja kulutusasenteet (2016)
- Kulutustutkimus.Nyt
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Political Orientation and Consumer Preferences (2016) Working Papers in Economic Sociology: Consumers and Citizens in Contemporary Europe Aki Koivula, Pekka Räsänen, Arttu Saarinen
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Terveydenhuollon valinnanvapaus eduskuntapuolueiden ohjelmissa (2016)
- Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä )



