Tommi Pukkinen
D.Sc. (Econ. & Bus. Adm.)
tommi.pukkinen@utu.fi +358 29 450 4041 +358 50 313 4425 Rehtorinpellonkatu 3 Turku Työhuone: 4.27 ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-4135-0328 |
yrittäjämäinen asenne, yrittäjämäiset kyvyt, yrittäjyysintentio, yrittäjämäinen toiminta, yrittäjämäinen orientaatio, dynaamiset kyvykkyydet, yrityksen perustaminen, yrityksen kasvu
Olen valmistunut kauppatieteiden tohtoriksi yrittäjyydestä vuonna 2018. Olen työskennellyt yli 15 vuotta yrittäjyyden tutkijana kauppakorkeakoulussa Turun yliopistossa. Tutkin työssäni liiketoimintamahdollisuuksia ja uuden liiketoiminnan luomista eri konteksteissa alkuvaiheen yrittäjistä ja yrityksistä, kasvaviin ja toimintaansa uudistaviin yrityksiin. Olen osallistunut tutkijana lukuisiin ministeriöiden, järjestöjen, Tekesin, Sitran ja Euroopan komission rahoittamiin projekteihin, joiden kohteena ovat olleet muun muassa yrittäjäksi ryhtyminen, ensimmäisten työntekijöiden palkkaaminen ja yrityksen kasvu ja kansainvälistyminen sekä näihin liittyvien yrittäjyys- ja elinkeinopoliittisten toimenpiteiden arviointi. Tutkimustyön lisäksi opetan yrittäjyyden aineen kursseilla. Opetustehtävissäni olen muun muassa valmentanut lähes sataa opiskelijalähtöistä startup-tiimiä.
Keskityn työssäni tutkimaan yrittäjämäistä toimintaa yksilöiden, organisaatioiden ja yhteiskunnan näkökulmasta. Väitöskirjassani tutkin liiketoimintamahdollisuuksia ja yritystoiminnan uudistumista. Tarkastelen erityisesti yritystason asenteita, kyvykkyyksiä ja toimintaa liittyen innovatiivisuuteen, riskinottoon ja proaktiivisuuteen sekä yritysten menestymiseen.Olen tällä hetkellä mukana projektissa, jossa tarkastellaan nuorten yrittäjyyspolkuja maaseudulla Suomessa.
Opetan yrittäjyyden kursseilla Turun yliopistossa mm. lean startup -menetelmästä, arvonluonnista ja liiketoimintamalleista.
- Firm Growth in Family Businesses – The Role of Entrepreneurial Orientation and the Discovery of Growth Opportunities. (2010) Proceedings of the 16th Nordic Conference on Small Business Research Stenholm, Pekka; Pukkinen, Tommi; Heinonen, Jarna
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - Global Entrepreneurship Monitor - Finnish 2009 Report (2010) Stenholm, P.; Heinonen, J.; Kovalainen, A.; Pukkinen, T.
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - The role of entrepreneurial orientation and discovery of growth opportunities in family firm growth. (2010) Proceedings of the RENT XXIV Research in Entrepreneurship and Small Business Conference Stenholm, Pekka; Pukkinen, Tommi; Heinonen, Jarna
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - Tarinoita akateemisesta yrittäjyydestä: asennetta, osaamista ja oivalluksia (2007) Paasio Kaisu, Pukkinen Tommi
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle)