Janne Harjula
janhar@utu.fi +358 29 450 2997 +358 50 528 8784 Akatemiankatu 1 Turku ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-2114-2652 |
Arkeologia; rautakausi; keskiaika; uuden ajan alku; aineellinen kulttuuri; esinetutkimus; pukeutuminen ja varustautuminen; kirjallistuminen; koulutus; kristillistyminen; käsityöläisyys; urbanisaatio
Valmistuin arkeologiasta vuonna 1997 ja väittelin 2008. Vuonna 2011 sain historiallisen arkeologian dosentuurin Turun yliopistossa. Pääosan työurastani olen tehnyt apurahatutkijana sekä eri säätiöiden ja Suomen Akatemian rahoittamissa tutkimushankkeissa esimerkiksi Turun yliopistossa, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (nyk. Luonnonvarakeskus) sekä Turun museokeskuksessa. Vuodesta 2016 alkaen työskentelin kolmen vuoden ajan Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa ma. yliopistonlehtorina. Syksystä 2019 alkaen olen työskennellyt vakituisena yliopisto-opettajana samassa oppiaineessa ja keväästä 2023 alkaen yliopistonlehtorina.
Olen tutkinut erityisesti päättyvän rautakauden ja historiallisen ajan aineellisen kulttuurin ilmiöitä arkeologian näkökulmasta. Tutkimusalueinani ovat olleet Suomi ja Itämeren piiri. 2010-luvulla tutkimusteemojani ovat olleet muun muassa kirjallistuminen, kirkollisten kohteiden arkeologia sekä keskiajan kaupunkien esineellinen kulttuuri.
Työskentelen Turun yliopiston arkeologian oppiaineessa yliopistonlehtorina. Työnkuvani on suurimmaksi osaksi aine- ja syventävien opintojen opetusta. Toimin myös oppiaineen hops-ohjaajana. Ohjaan myös graduja ja väitöskirjoja. Kuulun HKT-laitoksen opetuksen kehittämisen työryhmään ja omaa opetustani pyrin kehittämään erityisesti opetuksen vuorovaikutteisuuden sekä opiskelijoiden ja oppimisen aktivoinnin suuntaan.
- Arkeologi kirjallistumisen jäljillä (2012)
- Bibliophilos
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Knut Drakelle Oscar Montelius -mitali (2012)
- SKAS
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Reviving old archaeological material : a project analysing finds from the early medieval fortified site of Koroinen in Turku (2012)
- Archaeologia Medii Aevi Finlandiae
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - Times, Things & Places : 36 essays for Jussi-Pekka Taavitsainen (2012) Harjula Janne, Helamaa Maija, Haarala Janne
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Turun Koroista pala palalta : arkeologinen hanke tutkii piispanistuimen vanhoja löytöjä (2012)
- Kuriositeettikabi.net
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirjoihin ja kirjoittamiseen liittyviä esineitä luostarista. Klosterföremål anknutna till böcker och skrivande. (2011) Naantalin luostarin rannassa: arkipäivä Naantalin luostarissa ja sen liepeillä = Stranden vid Nådendals kloster: vardagen i klostret och dess omgivning Harjula Janne
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Keskiajan ja 1500-luvun miekat (2010) Miekka Suomessa Harjula J
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Suomalaista arkeologista genetiikkaa. Suomen alkuperäisnautojen ja -lampaiden geneettinen polveutuminen ja jalostusstrategia sekä hyödyntäminen Länsi-Suomessa (2010)
- Muinaistutkija
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kaupunkilaiset kengissään: arkeologiset jalkineet ja niiden yhteisölliset heijastumat (2009)
- SKAS
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kotimaista kenkämuotia keskiajalta (2009)
- Taito : käsi- ja taideteollisuuslehti
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Väitöstutkimukseni vaiheita (2009)
- Henrikinkadun Helmi. Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen tiedotuslehti
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Valoa ja varjoa: Keskiaikainen soihtu Åbo Akademin päärakennuksen tontin kaivauksista (2009) Maasta, kivestä ja hengestä. Markus Hiekkanen Festschrift Harjula Janne
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Arkeologia ja muuttuva keskiajan kirjallisen kulttuurin kuva (2008)
- Kasvatus ja Aika
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Arkeologisten jalkineiden rooli historiallisen ajan muinaistutkimuksessa. Lectio praecursoria (2008)
- Muinaistutkija
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Before the Heels. Footwear and Shoemaking in Turku in the Middle Ages and at the Beginning of the Early Modern Period (2008) Harjula Janne
(G4 Monografiaväitöskirja) - Kirjoittamisen arkeologiaa – ketkä, mitä, miten, missä, milloin, miksi? (2008)
- SKAS
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Suomen arkeologiset tikarilöydöt 1200-luvulta 1500-luvulle (2008)
- Suomen Museo
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Luostarinmäki Handicrafts Museum (2007)
- Proceedings of the ... summer meeting of the Royal Archaeological Institute
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Nahatöö keskaegses Turus (2007)
- Tartu Linnamuuseum aastaraamat
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Nahkakäsityöstä keskiajan Turussa (2007) Elämää ja maalaiselinkeinoja keskiaikaisessa kaupungissa Harjula Janne
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa)