Doctoral dissertation (monograph) (G4)
Ketä kiinnostaa tuottaa tutkintoja ja julkaisuja liukuhihnaperiaatteella…? – Suoritusmittauksen vaikutukset tulosohjattujen yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilökunnan työhön.
Subtitle: – Suoritusmittauksen vaikutukset tulosohjattujen yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilökunnan työhön.
List of Authors: Kallio Kirsi-Mari
Publisher: University of Turku
Place: Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja/Series A-1:2014.
Publication year: 2014
ISBN: 978-952-249-341-5
eISBN: 978-952-249-342-2
URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-249-342-2
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suomalainen yliopistosektori on kokenut perustavanlaatuisia muutoksia johtamisessaan ja hallinnossaan. Voimallisimmin yliopistojen ohjaukseen on vaikuttanut uuden julkisjohtamisen (New Public Management) ideologia ja sen myötä tulosohjauksen ja -johtamisen käyttöönotto.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selittää yliopistojen tulosohjauksen ja erityisesti siihen liittyvän suoritusmittauksen laajaa ja muuttuvaa ilmiökenttää, ja erityisesti sitä, miten kyseinen ilmiö näkyy tutkimus- ja opetustyötä tekevien henkilöiden päivittäisessä työssä. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen: 1) Millaista tulosohjaus ja -johtaminen sekä niihin liittyvä suoritusmittaus on suomalaisissa yliopistoissa? 2) Miten suoritusmittaaminen, tulosohjaus ja tulosjohtaminen vaikuttavat yliopistohenkilökunnan työhön: sen arviointiin, sisältöön, akateemisen henkilökunnan työmotivaatioon ja akateemisen uran houkuttelevuuteen? Kahden edeltävän kysymyksen pohjalta tutkimuksessa selvitetään myös, 3) mitkä ovat nykyisten tulosjohtamisjärjestelmien sekä suoritusmittareiden keskeisimmät puutteet henkilökunnan näkökulmasta yliopistojen ohjaus- ja johtamiskäytäntöinä?
Tutkimuksessa perehdytään mikrotasolle, akateemista työtä tekevien henkilöiden kokemuksiin suoritusmittaamisesta ja tulosohjauksesta. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostaa 2010 kerätty laaja kyselyaineisto sekä 2012 suoritetut teemahaastattelut. Kyselyssä selvitettiin yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilökunnan kokemuksia ja mielipiteitä oman työnantajayliopiston tulosjohtamisesta ja se koostui kvantitatiivisista monivalintakysymyksestä sekä avoimista, laadullisista kysymyksistä. Kysely lähetettiin kolmen suomalaisen yliopiston sisällä toimiville neljälle tiedekunnalle kussakin, yhteensä siis 12 tiedekunnalle. Kysely lähetettiin kokonaisotantana sähköpostitse yhteensä 2870 edellä mainittujen tiedekuntien työntekijälle. Vastausprosentiksi muodostui 33,6. Systemaattista katoa ei havaittu. Tutkimuksen kyselyaineistoa täydentää 12 teemahaastattelua, joiden avulla selvitettiin kyselyyn osallistuneiden tiedekuntien nykyisiä tulosjohtamis- ja suoritusmittauskäytäntöjä. Edellä mainitun aineiston lisäksi tutkimuksessa on perehdytty tulosohjaukseen liittyvään asiakirja-aineistoon.
Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että suoritusmittarit ja tulosohjaus eivät ole istuneet saumattomasti yliopistoihin. Opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistoille asettamat tavoitteet eivät ole ristiriidattomia. Tiedontuotannossa ja erityisesti yliopistojen suoritusmittauksessa on omia erityispiirteitään, jotka aikaansaavat sen, että tulosohjaukseen liittyvä mittaaminen ja arviointi on jo lähtökohtaisesti hankala suorittaa objektiivisesti. Tutkimuksessa saatiin selville, että vaikka yliopistot siis ovat voineet itse järjestää sisäisen hallintonsa uuden yliopistolain antamissa puitteissa niin kuin itse parhaaksi näkevät, on käytännössä ministeriön rahanjakomalli ohjausmuotona kopioitunut lähes suoraan – joskin joissain tapauksissa hieman eri painotuksin – yliopistojen, tiedekuntien ja jopa yksittäisten työntekijöiden ohjauksen tasolle arvioinnin ja mittaamisen osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä opetus- ja kulttuuriministeriön rahanjaon kriteerit määräävät yliopistojen ja tiedekuntien toimintaa ja sen suuntaa erittäin voimakkaasti. Ohjaamalla yliopistoja rahanjaon kautta tavoittelemaan tietynlaisia tuloksia, ja vieläpä kilpailemaan keskenään näiden tulosten saavuttamisesta niukkuuden vallitessa, opetusministeriön ohjausotteen voisi siis väittää olevan jopa tiukempi kuin ennen, vaikka uusi yliopistolaki yliopistojen autonomiaa korostaakin. Tulosohjauksen voidaankin sanoa ohjaavan niin vahvasti yliopistoja tulostavoitteiden muodossa, että todellista liikkumavaraa siinä, millaisia tuloksia kukin yliopisto henkilöstöltään odottaa, tai millä indikaattoreilla tuloksia kuvataan, ei juuri ole.
Tutkimuksen empiirisestä osiosta selviää, että kyselyyn vastanneiden yliopistotyöntekijöiden arvioiden mukaan nykyisessä tulosohjaus- ja johtamisjärjestelmässä sekä laadullinen että määrällinen arviointi näyttävät olevan jossain määrin epäonnistuneita. Mittareita ei ole pystytty luomaan sellaisiksi, että ne aidosti kannustaisivat työntekijöitä. Vaikutukset työmotivaatioon ja akateemisen uran houkuttelevuuteen voidaan luonnehtia enemmistön osalta negatiivisiksi. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että yliopistohenkilökunnan selkeän enemmistön mielestä tulosohjaus ei toimi käytännössä nykyisellään. Syitä ovat vastaajien mukaan ainakin vääränlaiset mittarit, järjestelmän kyvyttömyys palkita hyvistäkään suorituksista, yliopistotyön sisäisesti motivoitunut luonne, jolloin motivaatioon on vaikea vaikuttaa ulkoisin kannustimin tai sanktioin, tulosohjauksen johtaminen epäterveeseen kilpailuun henkilökunnan kesken sekä tulosohjauksen mukanaan tuoma byrokratia ja paperityö. Kyselyn perusteella voidaan todeta, että nykyiset tulosindikaattorit ovat vastaajien mielestä painottuneet liikaa määrällisiin mittareihin laadun ja laadullisen arvioinnin jäädessä taka-alalle. Vastaajista valtaosa toivoisi heidän työhönsä kohdistuvan arvioinnin olevan laaja-alaista ja tasapainotettua. Tutkimuksen keskeisenä tieteellisenä kontribuutiona voidaan pitää seuraavia havaintoja:
1) Tulosohjaus ja -johtaminen eivät näyttäydy sen paremmin teoreettisen kirjallisuuden kuin empiirisen aineistonkaan valossa parhaalta ratkaisulta yliopistojen johtamiseen ja ohjaamiseen. Syitä on lukuisia. Pääasiassa ne kuitenkin jakautuvat yliopistotyön luonteeseen liittyviin tekijöihin, rakenteellisiin tekijöihin sekä historiallisiin syihin ja arvoihin liittyviin tekijöihin. Yliopistotyön luonteeseen liittyvistä tekijöistä päällimmäisiksi nousevat yliopistojen luonne asiantuntijaorganisaatioina sekä yliopistojen tuotantoprosessit, joita on lähes mahdoton mitata ja yhteismitallistaa tulosohjauksen tavoitteiden mukaisesti. Rakenteellisista tekijöistä voidaan nostaa esille yliopistojen organisoituminen ammattilaisbyrokratioina, matriisiorganisaatioina sekä löyhäsidonnaisina organisaatioina. Nämä mainitut yliopistojen tyypilliset rakenteelliset piirteet sopivat melko huonosti yhteen tulosohjauksen periaatteiden kanssa. Lisäksi tulosohjauksen tarkoituksenmukaisuuteen yliopistotyössä vaikuttavat myös yliopistotyöhön liitetyt historialliset syyt ja arvot, kuten esimerkiksi akateemisen vapauden ja tieteen vapauden ihanteet. Nämä ihanteet ja perinteet ovat monin tavoin ristiriidassa tulosohjauksen ja -johtamisen ideologian kanssa.
2) Toisin toteutettuna tulosohjaus ja -johtaminen voisivat ohjausvaikutuksiltaan olla nykyistä tarkoituksenmukaisempia yliopistoissa. Laskentatoimella on todellisuutta rakentavana luonne: laskelmien kautta niiden laatija määrittelee niiden vastaanottajille, mitä asioita käsitellään laskelmissa ja raporteissa ja mitä taas ei, eli hän itse asiassa määrittelee, mikä on tärkeää ja mikä ei. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella on kiistatonta, että laskentatoimi – tässä tapauksessa erityisesti suoritusmittaaminen – ohjaa yliopistoja ottamalla kantaa siihen, mikä on tärkeää ja mikä ei. Tulosohjauksen aikakaudella mittarien ja indikaattorien ja niiden tuottamien tulostietojen avulla ensin opetus- ja kulttuuriministeriö viestii yliopistoille, mikä on tärkeää ja mikä ei, ja sitä kautta yliopistot siirtävät nämä painotukset ja arvostukset omiin suoritusmittausjärjestelmiinsä. Yliopistojen tulostavoitteet ovat pääosin määrällisiä, perustuen siihen valtiovarainministeriön esittämään ajatukseen, että määrälliset mittarit olisivat objektiivisempia. Tutkimuksen empiiriset löydökset osoittavat kuitenkin kiistatta sen, että yliopistotyöntekijöiden selkeän enemmistön mukaan tulosohjauksen nykyiset mittarit ovat yksipuolisia ja riittämättömiä yliopistojen todelliseen ohjaukseen. Yliopistojen suoritusmittausjärjestelmää tulisi mahdollisuuksien mukaan kehittää niin, että mittarit olisivat samaan aikaan sekä tasapainotettuja että kannustavia. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi ottamalla vertais- ja itsearviointi osaksi mittaristoa.
3) Huolimatta tulosohjauksen ja -johtamisen edellä mainituista heikkouksista, tulosohjauksella ja -johtamisella on ollut myös joitakin positiivisia vaikutuksia yliopistojen sisäiseen johtamiseen verrattuna aikaan ennen tulosohjausta. Yliopistojen johtaminen näyttää tulleen proaktiivisemmaksi. Yliopistoista näyttää tulleen aktiivisempia toimijoita johtamisen kehittämisessä kuin mitä ne olivat ennen tulosohjauksen aikaa. Yliopistojen keskushallinnot ja akateemista työtä tekevät tiedekunnat eivät ainoastaan passiivisesti odota opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksiä, vaan osallistuvat aktiivisesti esimerkiksi mittareihin ja indikaattoreihin liittyvään keskusteluun ja niiden kehittämiseen sekä yliopistojen sisällä että julkisuudessa. Ainakin tulosjohtamiseen liittyvän ajatuksen siitä, että yksilöiden suoritusten mittaamisen kautta organisaation strategia jalkautetaan organisaation kaikille tasoille, voi jossain määrin sanoa toteutuneen.