Tämä tutkielma esittelee, erittelee ja arvioi kriittisesti Margaret Archerin yhteiskuntateoriaa. Erityisen leimallista tuolle hänen kriittistä realismia edustavalle teorialleen on erottaa inhimillinen toimijuus ja sosiaaliset rakenteet dualistisesti toisistaan ja mieltää ne kahdeksi emergentiksi tasoksi, jotka vaikuttavat toisiinsa "morfogeneettisissä" sykleissä. Archerin mukaan toiminnan ja rakenteiden välistä vuorovaikutusta ei voida ymmärtää kunnolla, ellei niitä eroteta toisistaan ontologisesti todellisten, omaa autonomista kausaalivoimaa omaavien entiteettien tasoiksi – hän vastustaa kaikkia toimijuutta ja rakenteita toisiinsa sulauttavia teorioita.

Archerin yhteiskunta-, ihmis- ja mekanismikäsityksiä arvioiva teoriahistoriallinen analyysini paikantaa Archerin yhteiskuntateorian kentässä sekä hänen omien tekstiensä että niitä kiittävien tai kritikoivien tekstien ja vaihtoehtoisten muiden tulkintojen valossa. Pyrin paikantamaan Archerin mallin kriittiset pisteet ja paikoin kiistanalaisetkin (tausta)oletukset, sitä muihin näkökulmiin vertailemalla ja niiden kautta uusia näköaloja hakemalla. Tarkoitus on paitsi ymmärtää ja selventää, myös kriittisesti koetella Archerin teoriaa, sekä avata siihen uusia tulkintamahdollisuuksia. Kriittinen näkökulmani avautuu ennen kaikkea John Deweyn filosofiasta ammentavasta pragmatistisesta antidualismista, joka tarjoaa monella tapaa Archerin teoriasta eroavan lähestymistavan muun muassa yhteisöihin, ihmisyyteen, mieleen, toimintaan, kieleen, tieteeseen ja sosiaalisiin mekanismeihin.

Osoitan, että antidualistinen, yksilöiden toimintaa ja sosiaalisia rakenteita toisiinsa sulauttava viitekehys tarjoaa erinäisin tavoin Archerin teoriaa uskottavampia tapoja ymmärtää ihmistä ja yhteiskuntaa, että tuon viitekehyksen puolesta ja ontologisia rakenne-entiteettejä, yksinäistä yksilötoimijaa sekä näiden välisen vuorovaikutuksen tarpeetonta problematisoimista vastaan voidaan esittää hyviä argumentteja. Eräät Archerin käsitetyökalut ovat kyllä käyttökelpoisia, mutta esitän, että ne olisivat sitä vielä paremmin pragmatistisesti antidualistisessa viitekehyksessä, joka suhtautuu mutkattoman myönteisesti modernin empiirisen tieteen ja darwinilaisen vallankumouksen jälkeiseen naturalistiseen, demystifioivaan eetokseen.